Yrttisuola (wannabe Herbamare)

Yrttien kasvatus on hauskaa! Helpoimmalla pääsee, kun ostaa keväällä, tai täällä pohjoisessa alkukesällä, puutarhalta taimen ja istuttaa sen riittävän suureen ruukkuun. Minun kokemuksen mukaan ruukun koolla on sadon määrän kanssa tilastollisesti merkittävä yhteys. Ainakin riittävän multamäärän kastelun säätely on helpompaa; multa ei kuivahda ihan pienistä unohduksista. Vähän enemmän viitseliäisyyttä vaatii yrttien kasvattaminen siemenistä. Mutta vaikka viitseliäisyyttä tarvitaan enemmän, myös hauskuutta on enemmän. Basilikan kasvattaminen siemenistä on helppoa: siemenet multaan, kädet ristiin ja eikun satoa korjaamaan. Siihen minäkin pystyn. Muut yrtit olen suosiolla ostanut taimistolta.

Koko yrttisatoa ei ehdi käyttää tuoreena. Aiemmin olen kuivattanut satoa ja tehnyt yrttisekoitusta. Viime vuoden juttu oli yrttien pakastaminen. Sekin toimi varsin mukavasti. Nyt kokeilin, Herbamare -yrttisuolaseoksen innoittamana, tehdä yrttisuolaa. Riivin puskista kunnon satsin lehtiä ja oksia (basilika, timjami, oregano, persilja), levittelin yrtit voipaperin päälle ja sekoitin joukkoon reilusti karkeaa merisuolaa. Myöhemmin sipelsin suolaseokseen myös pari tuoreen valkosipulin kynttä (Kas kun luin sen originaalin Herbamaren kyljestä, mikä kaikkea se on syönyt. Liperit, krassit sun muut jätin laittamatta mutta valkosipulia ei voi jättää).

Suolaan voi kaiketi laittaa melkein mitä makuja vain. Loistavassa Siskot kokkaa -blogissa on taiteiltu punaista ja vihreää chilisuolaa. Vihreään chilisuolan Siskot olivat laittaneet myös minttua ja limeä. Herbamare on saanut haastajansa.

****

Yrttisuola

reilusti tuoreita yrttejä
1-3 valkosipulin kynttä viipaleina
noin 500g karkeaa merisuolaa

Levitellään yrtit, valkosipuliviipaleet ja suola laakeaan astiaan, esimerkiksi uunipelti käy hyvin. Odotellaan kunnes seos on kuivaa ja jauhetaan myllyssä tai morttelissa.