|

Sitruuna-valkosipulimarinadissa uitettu kana

Maustamattomat kanafileet kaipaavat niskaansa joko jotain maukasta kastiketta tai marinadia. Sitruuna-valkosipulimarinadi on helppo ja nopea tapa saada kanasta (tai siis broilerista) raikas ja moneen menoon sopiva ruoka. Monissa marinadiohjeissa suositellaan lihaa uitettavaksi liemessä jopa tunteja ennen aiottua kypsennystä. Tässä ohjeessa toimitaan toisin: mausteliemi kaadetaan paistettujen, kuumien lihakimpaleiden päälle. Kuuma liha imaisee itseensä nopeasti hapokkaan marinadin, joka mureuttaa lihaa entisestään. Vartti riittää erinomaisesti lihan marinointiin. Siinä ajassa ehtii juuri pestä ja pilkkoa salaattiaineet tai keittää vaikka riisit kanan kaveriksi.

Tällä kertaa sitruuna-valkosipulimarinadissa uitettu kana syötiin salaatin seurana. Tuikitavallisen salaattipedin päälle ladottiin hetken kroolanneita kanapaloja, marinadia (joka kypsään kanaan lisättynä on edelleen käyttökelpoista) hurautettiin vähän salaatille kastikkeeksikin. Lisäkkeeksi kaavittiin purkin pohjalta mustaherukkahilloa, joka toi ihanaisen makeuden vähän kirpeän sitruunan rinnalle.

****

Sitruuna-valkosipulimarinadi

3 rkl sitruunamehua (vastapuristettua tai purkista)

3 rkl (oliivi)öljyä

2½ tl sokeria

1 tl suolaa

2-3 valkosipulinkynttä (koosta ja halutusta voimakkuudesta riippuen)

mustapippuria myllystä maun mukaan

Purista sitruunamehu hedelmästä tai purkista. Purista tai raasta joukkoon valkosipulinkynnet ja lisää mausteet. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada marinadi juuri paistettujen, kuumien lihojen päälle.

****

Marinadista riittää noin puolelle kilolle paloiteltuja broilerifileitä tai -suikaleita. Samainen soossi sopii erinomaisesti esimerkiksi grillatuille (tai paistetuille) munakoisoviipaleille. Jos marinoit kasviksia, voit vähentää hieman suolan määrää, sillä liha imee suolaa kasviksia enemmän.