Hummus huumaa

Hummus iskee minun makuhermoihin kuin miljoona volttia. Sehän ei ole mitään uutta, että sitruunan ja suolan yhdistelmä on mielestäni loistokas, ehkä siinä piilee hummushimonikin sala.

Jos (tai kun) säilykepurkkihyllyllä on kikhernepurkki, tulee tahna tuossa tuokiossa. Kikherneitä keittämällä pääsee halvemmalla, aikaa menee toki jonkin verran enemmän. Mikäli ajatuksena on tehdä itse pitaleipiä ja sujauttaa hummusta täytteeksi, ehtii kahvipavut hyvin keittää taikinan kohotessa ja leipiä väsätessä.

Hummukseen kuuluu perinteisesti tahini-tahna, joka on seesaminsiemenistä tehtyä tahnaa. Olkoonkin, että tahinin ajatellaan olevan tärkeä osa hummusta, ravistelen minä usein tätä yhdistelmää jättämällä tahinin kokonaan laittamatta. Ei siis tarvitse jättää hummusta tekemättä, jos tahinin maku ei miellytä tai sitä ei kaapistasi löydy. Tahinia voi laittaa myös vain pienen määrän mausteeksi täyteläistä makua tuomaan, kuten alla olevassa reseptissä on tehty.

Hummus sopii pitaleipien lisäksi leivänpäällysteeksi tai dippimäiseksi kastikkeeksi falafel-pyöryköille tai vaikka lammaslihapullille.

****

Hummus

1 prk säilöttyjä kikherneitä (tai n.2½ dl itse keitettyjä kikherneitä)
1 valkosipulinkynsi
2-3 rkl sitruunamehua
1 tl tahini-tahnaa
suolaa (n.½ tl tai maun mukaan)
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
(tilkka vettä)

Valuta kikherneet säilöntäliemestä, huuhtele ja valuta uudelleen. Voit soseuttaa hummuksen blenderissä tai sauvasekoittimella. Laita valutetut kikherneet (blenderin) kulhoon. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi, laita kikherneiden joukkoon. Lisää myös sitruunamehu, tahini-tahna, suola sekä oliiviöljy. Surauta tasaiseksi massaksi. Mikäli tahna on liian paksua, voit ohentaa sitä pienellä määrällä vettä. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa sitruunamehua, suolaa tai tahinia. Mausta mustapippurirouheella.

****