| | | |

Intialaiset koftapullat tomaattikastikkeessa

Viikonloppuisena pakkaspäivänä teki mieli jotain mausteista ja tomaattista. Löytöretki intian keittiöihin -kirjassa hiirenkorva sivun s.127 yläkulmassa kokkausta odotti mielenkiintoinen lammaspullaresepti, joka tuntui vastaavan mielitekoihin. Intialaisen keittiön anti on kyllä mitä parhainta joulukuista ruokaa; mausteiksi kipataan usein samaisia mausteita, joilla piparit tai glögikin maustetaan.

Kirjassa on muikea määrä toinen toistaan herkullisemman kuuloisia ohjeita. En tiedä onko kokeissa vai kokemattomuudessa vikaa, mutta kirjan ohjeita noudattaessa tulee olo, ettei olisi koskaan laittanut ruokaa saati onnistunut siinä. Periaatteessa ainesosaluettelo on hyvin selkeä, samoin ohjeistus. Ohjeistus on todella tarkka ja ehkäpä siinä se juttu onkin. Jos ohjetta yrittää noudattaa pilkulleen, jotta tuloksena olisi kirjoittajien tavoittelema ruoka, tulee ruoka tehtyä vaivalloisesti. Ja (ehkä) vaivalloisuus aiheuttaa tässä tapauksessa osaamattomuusolon. Ei sillä, intialaisen ruoan kohdalla sana osaamattomuus kuvastaa erinomaisesti keittiömme taitotasoa. Ja näppituntuman puuttuessa ei voi olla varma, kuinka merkittävää lopputuloksen kannalta on noudattaa annettuja ohjeita tarkkaavaisesti: ”paista 30 sekuntia” tai ”sekoita jogurtti joukkoon hitaasti”.

Seuraavalla kerralla aion kyllä oikoa ja olla kyttäämättä sekuntiviisaria tai laskematta lusikan kierrosnopeuksia. Ja hyvää tulee, taatusti. Ruoasta tuli nytkin todella maukasta, vaikka ajatus meinasi puuroutua (tai juoksettua).

Kuvassa ruoka näyttää juoksettuneelta, vaikka en kyllä syödessä ajatellut niin olevan. Syynäsin keittokirjan kuvaa tarkemmin ja huomasin ruoan näyttävän samalla tavalla hieman rakeiselta. Ehkä syynä ei ollutkaan väärä kauhakierrosnopeus.

****

Koftat tomaattikastikkeessa

lammaslihapullat eli koftat
1 sipuli
500 g karitsan jauhelihaa
2×2 cm pala tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
1 tl chilirouhetta
1 tl suolaa
1 kananmuna

tomaattikastike
öljyä paistamiseen
1 sipuli
6 kokonaista neilikkaa
10 (vihreän) kardemumman siemeniä
1-2 kanelitankoa
(½ tl jauhettua kurkumaa)
1 tl jauhettua korianteria (tai 2 tl kokonaisia korianterin siemeniä paahdettuina ja jauhettuina)
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa (tai 2 tl siemeniä paahdettuina ja jauhettuina)
1 tl paprikajauhetta
1-2 tl garam masalaa
1 tl suolaa

1 prk tomaattimurskaa
1-2 tl sokeria
1 3/4 dl turkkilaista jogurttia

Tee ensin lihapullat. Silppua tai raasta sipuli, valkosipuli ja inkivääri pieneksi. Sekoita kaikki aineksi tasaiseksi taikinaksi. Muotoile pullia. Alkuperäisen ohjeen mukaan lihapullia pidetään jääkaapissa pari tuntia tai pakastimessa kastikkeen valmistelujen ajan ja kipataan kylmettyneinä kastikkeeseen kypsymään. Ajatuksena on, että pullat pysyvät kasassa kastikkeessa kiehuessaa. Minä tyrkkäsin lihapullat kymmeneksi minuutiksi uuniin esikypsymään, toimi sekin malli. Tee sinä kuten haluat.

Tee kastike. Silppua sipuli. Kuumenna öljyä pannulla ja laita tomaattimurskaa, sokeria ja jogurttia lukuunottamatta kaikki aineksi kuullottumaan. Pidä mausteet liikkeessä ja hämmentele parisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja sokeri, anna kuumentua. Sekoita (hitaasti) joukkoon jogurtti. Anna lämmetä.

Lisää kastikkeeseen kylmetetyt tai esipaistetut lihapullat. Anna hautua hiljasella lämmöllä 45-60 minuuttia. Tarkista maku.

Koftat voi nauttia naanleivän ja/tai riisin kanssa.

****

Reseptiä on hiukan muunnettu ja yksinkertaistettu alkuperäisohjeesta.