|

Mokkapalat uudella reseptillä

Muutama viikko sitten sain siskoltani tekstiviestin: ”Hei Honey. Tuutsie tänään vai huomenna? Ko tuut, leivon jotain mahtavuutta.” Minä säntäsin paikalle varmuuden vuoksi molempina päivinä. Vastassa oli uudella reseptillä, ystäväperheen innoittamana, toteutettu mokkapalaherkku. Kolmisenkymmentä vuotta käytössä ollut mokkapalojen resepti oli saanut haastajansa.

Uuden reseptin pohja sisältää tietysti samoja aineksia kuin edeltäjänsäkin. Erojakin on: kohotusaineena toimii leivinjauheen sijaan sooda ja nesteenä maidon sijaan piimä ja vesi. Taikina myös työstetään erilailla, eikä vatkainta tarvita lainkaan. Hellaa sen sijaan tarvitaan.

Minä tietysti olin vailla reseptiä. Surfing in the internet -tuokion jälkeen sain reseptin ja opin, että samankaltaisella reseptillä tehtyä piirasta kutsutaan Atlantin toisella laidalla nimellä Texas Sheet Cake. Pitäydyin jo testatussa suomenkielisessä reseptissä, vaikka esimerkiksi Ree Drummondin versio näyttikin houkuttelevalta. Pohjasta tuli aivan loistava: rakenne oli hieman kosteampi ja mehevämpi kuin perinteisen reseptin pohja.

Päällisestä sen sijaan tuli kotikokin reseptiä seuratessa voikreememäinen tahna. Ei hyvä. Jatkossa täytyy pitäytyä vanhassa päällysreseptissä. Alle on kirjattu resepti siten kuin suosittelen sen tehtäväksi eli pohja uudella ja päällinen vanhalla reseptillä.

****

Mokkapalojen uusi pohja

200g voita
1 tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2½ dl vettä

5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1½ tl soodaa

1 dl piimää (tai maustamatonta jugurttia)
2 kananmunaa

Laita kattilaan voi, suola, kaakaojauhe ja vesi. Sulata ja kiehauta. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää kuivien ainesten joukkoon ensin kattilassa oleva voi-kaakaoseos. Sekoita. Lisää piimä sekä kevyesti (vaikka haarukalla) vatkatut kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina korkeareunaiselle, leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista pohjaa 200 asteessa n. 20 min. Kiertoilmauunissa noin 180 astetta on riittävä lämpötila.

****

Mokkapalojen paras päällinen (vanhassa vara parempi)

6 rkl voita
6 rkl vahvaa kahvia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
noin 500g (=pkt) tomusokeria

Mittaa kulhoon voi ja kuuma kahvi. Hämmennä, jotta voi sulaa. Jos kahvi on kylmää, sulata voi mikrossa. Kippaa sulaneen voin ja kahvin sekaan vaniljasokeri, kaakaojauhe ja osa tomusokerista. Sekoita voimakkaasti esimerkiksi ruokalusikalla, lisää tomusokeria ja sekoita taas. Laita tomusokeria sen verran, että päällysestä tulee sinun mielestäni sopivan paksua: ei liian valuvaa muttei tönkköäkään. Yleensä tomusokeria menee vajaa paketillinen. Levitä päällinen jäähtyneen taikinan päälle.

****