|

Sataprosenttinen ruisleipä (kokemuksia kotileipomosta)

Ruisleivän leipominen on aina yhtä jännittävää. Koskaan kun ei tiedä, mitä uunista tulee ulos. Välillä kauniina limppuina uuniin paistumaan pistetyt leivät muuttuvat paiston aikana halkeilleiksi ja rosoisiksi. Joskus leivistä taas tulee aivan täydellisiä, sieviä ja tasaisia, marmoripintaisia kaunottaria. Yleensä sitä syvempiä rotkoja tai kummallisempia muotoja leipiin tulee, mitä vieraammille ihmisille leivän on aikonut tarjota tai viedä.

Kun pari viikkoa sitten rohkenin osallistua ensimmäistä kertaa bloggareiden illanviettoon, ajattelin tietysti kiikuttavani pöytään täydellisen muotoisen ja – rakenteisen ruisleivän. Siinä ei käynyt kuitenkaan ihan niin.

Tähän saakkahan olen noudattanut kuulliaisesti vanhemmiltani saamaani reseptiä, jossa ehkä viidennes jauhoista on vehnäjauhoja ja juuren tukena leivännostanuksessa on teelusikallisen verran kuivahiivaa. Leivässä ei ole ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mutta juuren muhiessa kehkeytyi ajatus täysrukiisesta leivästä. Samalla päätin, että laitan taikinaan vain teelusikan kärjellisen kuivahiivaa. Muutoin etenin kuten ennenkin.

Taikinan rakenne oli käsituntumalta vähän erilainen, tahmeampi, vaikka jämäkkyysaste olikin mielestäni hyvä. En kuitenkaan älynnyt tehdä asialle mitään. Niin kuin nyt esimerkiksi lisätä jauhoja. Olisi ehkä pitäny älytä. Valmis leipä oli erityisesti vastapaistettuna kitalakeentarttuvaisen tahmainen. Täysrukiinen leipä oli maultaan toki hyvä ja seuraavana päivänä rakenteeltaankin selvästi parempi. Ettei ketään nyt jää mietityttämään, kuinka ihmeessä olin seuraavanakin päivänä tuliaisleivän kimpussa, kerron, että minä en sentään jauhajilla yökylässä ollut,  vaan taikinamäärä riittää pariin leipään, joista toinen (rumempi) jäi kotiin.

Seuraavalla kerralla sataprosenttinen ruisleipätaikina saa niskaansa enemmän jauhoja, josko tahmeus siitä vähän vähenisi. Hiivan taidan uskaltaa jättää kokonaan pois; tuskin teelusikakärjellisellä kovin suurta kohottavaa vaikutusta voi olla. Annan vaikka taikinan kohota pelkän juuren voimalla hieman pidempään. 

Sen taas havaitsin, että taikinaan kannattaa laittaa jo ennen kohotusta riittävästi jauhoja, ikään kuin tehdä taikina rakenteeltaan valmiiksi. Hyvin helposti nimittäin käy niin, että jos taikinaa vaivatessa jauhoja selvästi lisää (kuten minä ainakin teen esimerkiksi pullataikinan kanssa), jää taikinan ”taitteisiin” jauhoa. Jauhoviiru taas aiheuttaa paistuessa helposti repeämiä tai rotkoja.

Kuvassa pyörittelen taikinaa limpuksi. Teen sen pyramidipyörityksellä, jossa taikinapalloa kierretään ikään kuin kolmion kärjen ympärillä. Lopuksi muotoilen leivän hienoksi tasoittamalla pyramidin huippua. Liekö olemassa parempiakin tapoja? Luultavasti.