Basilikat purkkiin!

Niin paljon kun iloitsenkin kaikista neljästä vuodenajasta, mukavista talvipäivistä ja auringon ja hangen yhdistelmästä, ovat viherturaaja-minälleni vuoden ensimmäiset kuukaudet odottavan piinaavia. Hyvää vuosittaista kärsivällisyysharjoitusta malttamattomalle. Tammikuun pimeydessä chilin siementen kanssa pyöriessä haaveilen aina basilikan kylvämisestä ”sitten keväällä” ja silloin tuntuu, että maaliskuuhun on vielä iäisyys. Ei taaskaan ollut. Nyt ensimmäinen kevätkuu on jo täällä ja basilikan siemenet piiloutuivat multaan tänään.

Basilikan kylvämisen ohella varma kevätjuttu on Luontoliiton kevätseuranta, eihän nyt kevättä voi talvella seurata. Tietenkään mikään virallinen, terminen kevät ei ainakaan täällä Suomen puolessa välissä ole vielä alkanut, se alkaa keskimäärin 12.4., Etelä-Suomessa parisen viikkoa aikaisemmin.

Basilikan kasvattaminen on muuten tosi helppoa ja kiitollista. Pienellä vaivalla saa melkoisen sadon. Jonkun tiedon mukaan lämpöä vaativa yrtti kasvaa vain kasvihuoneessa. Toisessa lukemassani lehtijutussa sanottiin, että kasvattamista kannattaa kokeilla avomaalla vain aivan eteläisimässä Suomessa.

HÖPÖ HÖPÖ.

Ensinnäkin kokeileminen kannattaa aina. Siemenet maksavat vähemmän kuin yksi talvinen basilikaparka marketissa. Ja toiseksi basilika kasvaa aivan hyvin sekä avomaalla että isossa ruukussa Oulun seudullakin. Antaa palaa vaan! Siemenet itävät nopeasti ja pian alkaa luonnonvalokin riittää taimien vahvaan kasvuun.

Tänä vuonna laitoin tavallisen, Genoveser, basilikan lisäksi Mammuttibasilikaa, jonka lehtien kerrotaan olevan kooltaan jopa kämmenenkokoisia. Purkkiin päätyi myös pussinpohjat pienilehtisestä basilikasta.

Kuvassa on kasvustoa kesältä 2009. Etualalla Genoveser-basilika, oikealla vuonankaali, keskellä jääsalaatti, takana punertavainen tammenlehtisalaatti. Ruukussa kasvaa muistaakseni thaibasilikaa.