Kasvuvoimaa viidakossa

Valon voima jaksaa hämmentää viherturaajaa. Nyt kun luonnonvaloa suorastaan pursuilee ovista ja ikkunoista (etenkin, jos ikkunat olisivat puhtaat), kasvaa esikasvatusviidakko hurjalla vauhdilla. Yksikin vahvakasvuinen chilin taimi kasvoi parin reissupäivän aikana kolmisen senttiä. Jos Bhut x Bell Pepper kasvaisi samaa vauhtia elokuun loppuun saakka, tulisi pippurille mittaa kolmatta metriä. Kasvihuoneeseen pitänee rakentaa lisäsiipi kohti taivasta. Naapurit tykkää. Yllä olevassa kuvassa kasvuvoimaansa esittelee selvästi hillittykasvuisempi Hungarian Hot Cherry.

Myös basilikat ovat pyrähtäneet mukavasti kasvuun ja kaipaavat jo koulintaa. Muutama vuosi sitten vielä kaivoinkin jokaisen pienen basilikan taimen ja koulin ne harvaan ja istutin syvään. Ja pah. Ei kannata, sanokoon oikeat puutarhurit mitä tahansa. Sama, tai ainakin riittävän hyvä, tulos tulee, kun nyppii sydän syrjällään kitukasvuiset taimet pois ja harventaa basilikapöheikköä siten että taimien väliksi tulee sentti-pari (enemmänkin, jos purkissa tila antaa myöten). Sitten vaan purkkiin varovasti lisää multaa taimien väleihin. Tietysti jos taimet kasvavat pienen pienessä potissa, kannattaa taimet siirtää (vaikka pompsina) suurempaan purkkiin, jotta juuret saavat lisää kasvutilaa.

Taimien latvominen on minulle vähän hebreaa. Sen olen empiirisissä tutkimuksissa todennut, että yrttien latvominen kannattaa aina. Salvia (yllä) pukkaa uutta kasvua monesta lehtihangasta, kun pätkäsin taimen poikki (nyyh) parin kolmen lehtiparin jälkeen. Jostain olen lukenut, että taimeen täytyisi jäädä, sirkkalehtien jälkeen, vähintään yksi,  mielellään kaksi lehtiparia ja yrttien kanssa olen toiminut niin.

Chilejä en ole taimivaiheessa uskaltanut latvoa lainkaan, runkotomaateille sitä ei (kai) kannatakaan tehdä. Myös munakoisokasvustot rehottavat ilman latvomista – saattaa mennä mäkeen, mutta en uskalla muutakaan. Jos jollakulla on asiasta tietoa, niin mielellään otan oppia vastaan. Kommenttiloota odottaa.

Toinen hieman perehtymistä vaativa asia on lannoitus. Aivan pieniä taimia ei tarvitsekaan lannoittaa, mutta tämmöiset roikaleet (kai) kaipaavat jo jotain lisävoimaa. Viime kesänä annoin yrteille, tomaateille ja kurkuille jauhemaista luomulannoitetta, joka toimi varsin hyvin (kai). Taimivaiheesta minulla ei ole mitään mielikuvaa saati muistiinpanoja, joten mitään erityistä pienet poloiset eivät ainakaan ole saaneet.

Tänä keväänä olen antanut taimille hyvin laimeaa (noin 1/4 suositussuhteesta) vihreää Substralia. Nyt kun selvittelin chilien erityistarpeita opin, että noin laimea liuos ”käy kasvuvaiheessa, jos mitään muuta ei ole saatavilla”. No, kunhan postipaketti saapuu, alkavat tulisielut saada oikeita aineita (kai).