|

Siis nyt on maut kohillaan! (parsakeitto)

Liekö ollut nälkä vai oikeasti tosimaukas keitto, kun jo ensimmäisen lusikallisen puolivälissä alkoivat ylistyssanat kaikua korvissa. Mitäänsanomattoman näköinen ruoka (kuten näkyy) sai pöydän toiselta laidalta niin hyvää palautetta, että keittoa pitänee tehdä toisenkin kerran. Hyvää se oli minustakin, mutta taitaa toisen tekemä ruoka olla aina parempaa.

****
Parsakeitto
2 annosta

500g valkoista parsaa
4-5 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
1 dl kermaa
mustapippuria myllystä
(1-2 tl sitruunamehua)
(suolaa)

Kuori parsat ja leikkaa puumainen osa pois kannasta. Ota nuput taltee ja pilko muuten parsat pieniksi pätkiksi. Mittaa kattilaan kasvisliemi ja valkoviini. Laita parsat liemeen ja keitä 15-20 minuuttia eli kunnes parsat ovat kypsiä. Keitä nuppuja toisessa kattilassa viitisen minuuttia. Nuput saavat jäädä napakoiksi.

Kun parsat ovat kypsiä, surauta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Kaada takaisin kattilaan, lisää kerma ja pari kierrosta pippuria myllystä. Kuumenna. Jos keitto on liian litkua, voit suurustaa sitä esimerkiksi kastikesuuruksella. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Voit lisätä keittoon särmää pienellä määrällä sitruunamehua.

Laita erikseen keitetyt nuput keiton päälle. Meillä ne hukkuivat, mutta toivat mukavaa suutuntumaa ja herkkumakua. 

****