Mustaherukanlehtikääryleet

Nappasin parisen viikkoa sitten työreissulla matkaani Ylä-Savon kesä -lehtisen. Sisäsivuilta löytyi mielenkiintoinen juttu luonnonyrteistä. Kiuruveden pikkukaupungin lähiruoka- ja luomuinnosta, joka näkyy esimerkiksi paikallisten koulujen ruokalistalla, olen kertonutkin jo aiemmin. Samaisessa pitäjässä on lehtijutun mukaan nyt iso vaihde päällä myös luonnonyrttien hyödyntämisessä. Villiyrttien kysyntä on moninkertaistunut lyhyessä ajassa ja Savosta kuskataan luonnon antimia lähiseudun lisäksi Etelä-Suomen maatilatoreille ja pääkaupungin ravintoloihin, kuten Juureen, Oloon ja Savoyhin. Jos oikein tulkitsin, myös Kuopioon vastikään avatusta Lähiseudun aarteet -puodista voi luonnonyrttejä hankkia. Niin ja tietysti omista puskista ja lähimetsistä. Luonnonyrttejä saa kerätä jokamiehenoikeudella toistenkin maalta, kuten marjoja ja sieniä, mutta esimerkiksi kuusenkerkkien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Lehtijutun yhteyteen oli koottu muutama Antti Ahokkaan resepti,  joista innostuin kokeilemaan mustaherukanlehtikääryleitä täytettä varioiden. Yllättävää ja hyvää!

****

Mustaherukanlehtikääryleet
10 käärylettä

10 tuoretta, nuorta mustaherukan lehteä
½ dl sitruunamehua
½ dl öljyä

n. 100g fetajuustoa
n. 1 rkl sitruunamehua
n. 1 rkl öljyä
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
puolisen desiä tuoretta oreganoa (myös minttu varmasti sopisi)

sormisuolaa
pinjansiemeniä

Nappaa mustaherukan lehdistä kannat pois ja laita ne maustumaan situunamehun ja öljyn sekoitukseen. Anna maustua puolesta tunnista tuntiin. Sipellä oregano pieneksi. Sössää haarukalla fetajuusto ja sekoita joukkoon muut aineet.

Nosta lehdet liemestä, ravistele ylimääräiset nesteet pois. Levitä lehdet alustalle ja laita sopiva nokare (esim. kukkarallinen teelusikallinen) täytettä lehdille. Taita lehden ”sivusiivet” keskelle ja kiepsauta sitten rullalle. Asettele tarjoilualautaselle, ripsi päälle sormisuolaa ja paahda halutessasi pinjansiemeniä kaveriksi.

****

Alkuperäisessä reseptissä täytteeksi laitettiin kermalla notkistettua vuohenjuustoa.