|

Kurkkukeittoa kurkkuun

Kuin varkain yksi kasvihuonekurkku oli kasvanut puolimetriseksi, käsivarren paksuiseksi haloksi. Yllättävää kyllä, kurkku oli edelleen hyvin maukas, mutta rakenteeltaan se oli jo suurisiemeninen ja muutenkin kurkuksi perin kummallinen.

Googlailin tovin vinkkejä kurkun tuhoamiseksi ja pian kurkkuun kumottiinkin kurkkukeittoa. Kyseessä on kisasta kisaan mainetta niittänyt keitto, jonka Pastanjauhajien viime syksyiseen reseptikilpaan oli lähettänyt Marjukka. Alunperin ohje on voittanut jonkun naistenlehden reseptikisan. Kirjasin reseptin kuten sen toteutin, suluissa on alkuperäisen reseptin ainesosat määrineen.

****

Kuuma kurkkukeitto

4 rkl voita
2 sipulia (tai 1 iso sipuli)
4 valkosipulinkynttä
1 kasvihuonekurkku (tai 4 avomaankurkkua)
7 cocktailkurkkua + ½ dl kurkun lientä (2-3 etikka- tai maustekurkkua)
6 (valko)pippuria
1 laakerinlehti
1rkl kuivattua basilikaa
8 dl lihalientä
1 prk smetanaa
tuoreita yrttejä (basilikaa)

Kuori ja silppua sipuli(t) ja valkosipulinkynnet. Tee myös kurkuista pientä suikaletta. Sulata kattilassa voi, lisää kurkkusuikaleet ja mausteet, keitä vartin verran. Lisää lihaliemi ja keittele vielä toinen mokoma. Lisää smetana ja sekoita. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen surautin keiton sauvasekoittimella hieman tasaisemmaksi (poistin laakerinlehdet ja kokonaiset pippurit). Mitään silkkisamettikeittoa en yrittänytkään saada aikaan vaan keitossa oli pieniä sattumia. Maista keittoa ja säädä suola ja happo kohdilleen. Silppua keiton päälle tuoreita yrttejä. Kuvassa oleva yrtti on pienilehtistä basilikaa.

****