Makuja maailmalta: Östermalms saluhall

Pikainen työvisiitti Tukholmaan mahdollisti palaverien lomassa tehdyn pyrähdyksen keskustassa. Päivän kruunasi Östermalmin hurmaava kauppahalli, jossa söimme kollegan kanssa viipyilevän lounaan. Tysta Marin rapusalaatti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava ja samoin kuulosti olevan klassikko toast skagenkin. Herkullisia vaihtoehtoja oli suositussa ravintolassa niin paljon, että kerrankin kiittelin jonon pituutta; valinnalle (ja sen vaihtamiselle) jäi riittävästi aikaa.

Kauppahallissa olisi helposti vierähtänyt koko päivä. Upeisiin kojuihin uppoutui ilman ajantajua.  Lopulta säntäilimmekin usainboltmaista vauhtia pitkin katuja kasseinemme ja kannustimme taksikuskia painamaan kaasua kovempaa, jotta ehdimme edes melkein ajoissa takaisin laivan kokoustilaan. 

Kojuista tarttui kassiin käsityönä tehtyjä Betsy Sandbergin suklaaherkkuja sekä tuoreita hasselpähkinöitä. Suklaakonvehdit ja -tryffelit osoittautuivat joka sentin arvoiseksi. Chilisuklaa sai kahden naisen makutuomaristolta eniten pisteitä portviini-tummasuklaan kiriessä toiseksi. Shampanja-valkosuklaan rakenne oli täydellinen, mutta valkosuklaa ei vaan voi voittaa tummempaa toveriaan. Tuoreita pähkinöitä en ole koskaan ennen ostanut, joten täytyy hieman selvitellä seuraavia toimenpiteitä. Olisiko vinkkejä tarjolla?

Laivalla meille tarjotuista illallisista ala carte -ravintolan ruoka oli laadukasta ja hyvää. Buffetpöydästäkin löytyi helmiä, mutta kokonaisuutena seisovan pöydän anti oli pienoinen pettymys. Aamupala oli hyvä, joskin yllätyksetön. Yllätyksettömyys ei estänyt kellonsiirtämisen kanssa sählänneitä ladyja istumasta aamiksella pitkään ja hartaasti. Mikä ihana tapa aloittaa (työ)päivä.