|

Pullapohjainen mustikkapiirakka

Terveisiä sienimetsästä! Saaliista leivoin mustikkapiirakan – se oli sitten semmoinen sieniretki. Sienet taitavat odottaa maan alla, ainakin minun kulkemilla mannuilla, syyssateita, sillä sammal ja jäkälä ratisivat kuivuuttaan liki jokaisella askelella. Mehevimmät mustikat poimin talteen notkelmista ja suopursujen katveista, missä maa oli edes hiukkasen kosteaa.

Pullapohjainen mustikkapiirakka on ikiaikainen klassikko, vaikka minun kotikonnuilla hurrataan kyllä vielä enemmän mustikkakukon perään. Ehkä seuraavan sieniretken jälkeen teen sitten rättänää.

Pullataikinan tein kolmeen desiin maitoa, mikä tuntuisi olevan melko sopiva määrä. Taikinaa tosin jäi hieman yli säästellessäni sitä liikaa päällysristikoihin, mutta pohja olisi taas voinut olla paksumpi. Piirakan päästyä uuniin hämmästelin pöydällä olevaa tomusokeripakettia. Sitten hoksasin: perunajauhojen sijaan täytteeseen hupsahti tuplasokerit, jep jep. Perunajauho olisi sitonut mustikoista uunissa irtoavaa mehua, eikä syöminen olisi ollut ehkä niin sotkuista. Jotain muutakin taisin säheltää leipomispuuhassa, sillä reunat ja ristikot eivät kohonneet uunissa toivotun pulleiksi ja pehmeiksi. Mutta sähellä sinä vähemmän ja tee tavallinen, pehmeä pullataikina, sillä tulee hyvä.

****

Mustikkapiirakka pullapohjalla

3 dl maitoa
1 dl sokeria
1/2-1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa (tai puolisen pakettia tuorehiivaa)
6-7 dl vehnäjauhoja
n. 50g voita

litra mustikoita
1-1 1/2 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja

Lämmitä maito valitsemasi hiivan mukaan: tuorehiivan kanssa kädenlämpöiseksi, kuivahiivan kanssa selvästi lämpimämmäksi (noin 42 astetta). Lisää sokeri ja suola (ja tuorehiiva). Sekoita. Laita jauhoja ensin parisen desiä ja vatkaa voimakkaasti, jotta saat hyvän sitkon. Lisää loput jauhot pienissä erissä samalla sekoittaen/vaivaten. Taikina saa jäädä vielä hyvin pehmeäksi, jauhoja lisätään kohotuksen jälkeen. Jätä taikina kohoamaan kaksinkertaiseksi vedottomaan paikkaan.

Rasvan voit lisätä joko ennen kohotusta tai sen jälkeen. Vaivaa pehmeä voi tasaisesti taikinan sekaan.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois samalla jauhoja hieman lisäten. Lisää vain sen verran jauhoja, kun on välttämätöntä. Varo tekemästä liian kovaa taikinaa. Ota vajaa kolmasosa taikinasta sivuun ristikoita varten. Kaulitse loppu taikina suoraan leivinpaperille ja anna kohota noin kymmenisen minuuttia.

Sekoita sokeri ja perunajauhot mustikoiden sekaan. Jos käytät pakastemarjoja, laita ne täytteeksi jäisinä. Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle. Pyörittele lopusta taikinasta ristikot ja voitele halutessasi reunat ja ristikot kevyesti vatkatulla kananmunalla. Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin 20-25 minuuttia.

****