Hunajaiset punajuurilantit

Olin eilen niin tohkeissani muiden kokkaamista herkuista, etten muistanut mainita vieneeni syöminkeihin jotain itsekin. Suunnitelmallisuus oli tasan nolla, sillä työviikko oli ollut harvinaisen vauhdikas. Avasin jääkaapin: ei mitään. Avasin pakastimen: koiran mahapullia.

Sujautin saappaat jalkaan ja loikin rikkaruohojen läpi keittiötarhaan. Nykäisin naateista ja löysin punajuuria. Osa oli tosi isoja, osa pikkuruisia. Joidenkin naattien päässä ei ollut mitään – ne olivat kasvaneet liian tiiviissä kasvaakseen pulleiksi. Harventamista täytyy siis edelleen harjoitella.

Pesin ja kuorin mukulat ja siivutin ne lanteiksi. Paahdoin, annoin maustua liemessä ja asettelin tarjolle sinihomejuuston ja saksanpähkinämurujen kanssa. Kuvassa olevat pinaatinlehdet ripottelin tarjoilulautaselle esteettisistä syistä, kun rucolan oli vienyt jo syksy.

****

Hunajaiset punajuurilantit

1 kg tuoreita punajuuria
2 rkl öljyä (1rkl+1rkl)
2 rkl hunajaa
2 rkl valkoviinietikkaa
1/2-1 tl (yrtti)suolaa
tuoretta timjamia (maun mukaan, laitoin  2-3 rkl)

sinihomejuustoa (voit käyttää myös vuohenjuustoa tai fetajuustoa)
saksanpähkinöitä

Pese ja kuori punajuuret. Siivuta ne reilun puolen sentin paksuisiksi lanteiksi. Lado siivut leivinpaperille. Lorauta öljyä lanttien päälle (ensimmäinen rkl), ”möyhennä” käsin niin, että kaikki lantit saavat osansa öljystä. Paahda lantteja pellillä 175-200 asteisessa uunissa noin parikymmentä minuuttia. Valmista mausteliemi sekoittamalla ainekset yhteen. Näin syksyllä timjamissa on helposti puisevat oksat/varret, joten käytä vain lehdet.

Laita paahtuneet punajuurilantit lämpiminä mausteliemeen ja anna maustua parisen tuntia. Nostele lantit liemestä (rucola tai pinaattipedille, jos niin haluat), asettele tarjolle ja murustele päälle sinihomejuustoa ja saksanpähkinöitä.

****