Vieraana Valiolla

Valio kutsui bloggaajia kylään maistelemaan, haistelemaan ja kokkaamaan. Olihan iloinen tiistai-ilta!

Makuaistejamme herättelimme perusmakutestillä, joka noin ensikuulemalta tuntui helpolta hommalta. Ei ollut. Tai taisivat ne lopulta oikein mennä. Neljän perusmaun lisäksi kupposissa oli umania (joka taidetaan nykyisin laskea viidenneksi perusmauksi) sekä vettä. Umamia en ole aiemmin tuommoisenaan maistanut ja ajattelenkin, että se oli enemmän kokemus tai tuntemus kuin maku. Ehkä se oli juuri jotain, mitä on paitsi kypsissä tomaateissa ja sienissä, myös erinomaisesti onnistuneessa ruoassa – herkullisuutta, tasapainoisuutta ja maukkautta.

Hajuaisti sen sijaan tuntui olevan ainakin minulla vähän hukassa. Kun muut nimesivät yhden hajun suklaaksi tai kaakaoksi, oli se minusta lihaliemi. Joku haisi ”tutulta”, toinen taas ”makealta lääkkeeltä”. Tomaatin tunnistin!

Tutustuimme maistellen myös jugurtin ja rahkan matkaan maustamattomasta maustetuksi tuotteeksi. Maustettu tiramisurahka maistui parhaalta valmiina tuotteena. Sen sijaan Olo puolukka-vanilja oli valmiina mielestäni turhan makeaa. Puolukoita ja hieman vähemmän sokeria sisältänyt raakaversio oli minulle maistuvinta. Joskus sekoittelenkin valmiiksi maustettuja jugurtteja maustamattomiin (1:1), jolloin makeusaste on juuri sopiva.

Koekeittiöllä kokkailimme pienissä porukoissa yhdessä valiolaisten kanssa. Keittiössä riitti vauhtia, riemua ja juttuja ruoasta ja sen vierestä. Välillä kiikutimme valmiita annoksia kuvattavaksi Kristiina Hemmingille, joka kuvasi ruokia Valion reseptipankkiin.

Ilta päättyi yhteiseen illalliseen, joskin minä jouduin kiitämään kentälle muiden istahtaessa ruokapöytään. Ehdin kuitenkin toimia kokkailujen koemaistajana – hyvää oli!

Illan menun resepteistä oli vastannut Valion koekeittiön konkarit ja reseptit löytyvät piakkoin siis myös Valion reseptisivuilta. Palataan pariin erityisen mielenkiintoiseen reseptiin myöhemmin vielä Kokkipottilassakin.

***********

Alkuruoat

Hiillostettu lohitartar & ceasarsalaatti

Metsäsienikeitto

Omenaiset rahkateeleivät

Pääruoka

Paprika-possupihvit kermakastikkeessa

AURA timbaalit

Raikas tomaatti-punasipulisalaatti

Väliruoka

Omena-inkiväärihilloke

Valio oltermanni täyteläinen kermajuusto

Valio Hienoin Mustaleima emmentaljuusto

Jälkiruoka

Tiramisu-unelma

***********

Kiitos Valion väelle kutsusta ja keskityksestä sekä mukavista kotiinviemisistä. Kiitos myös muille mukana olleille bloggaajille, oli ilo tutustua.