| |

Bruschetta – ihanat pienet suupalat

Bruschetta on helppo italialainen suupala tai alkupala. Uunissa paahdetut leipäviipaleet saavat täytteekseen sesongin parhaat palat!

Bruschetta on italialainen suupala tai alkupala. Kuvassa bruschettat ovat uunivuoan päällä. Ylälaidassa on punajuurella täytettyja ja alalaidassa tomaateilla täytettyjä rapeita patonkiviipaleita. Muutama suupala on jo napsittu.

Italialaiset bruschetat on helppo tehdä: leipäviipaleet tai patonkisiivut paahdetaan oliiviöljyllä siveltynä uunissa, ja päälle laitetaan esimerkiksi pestoa ja pannulla mehustettuja tomaatteja tai vuohenjuustovaahtoa ja paahdettuja punajuuria.

Yksi suosittu vaihtoehto on klassinen mozzarella bruschetta, jossa rapea leipä saa ylleen hieman revittyä tai siivutettua mozzarellaa, tomaattiviipaleen ja tuoretta basilikaa. Päälle voi huiskauttaa hieman tahmeaa balsamicoa.

Pienet suolaiset suupalat ovat loistavaa tarjottavaa illanistujaisissa tai vaikka pikkujouluissa. Kokeile myös näitä helppoja ja nopeita reseptejä:

Bruschetta on italialainen suupala tai alkupala. Kuvassa bruschettat ovat uunivuoan päällä. Ylälaidassa on punajuurella täytettyja ja alalaidassa tomaateilla täytettyjä rapeita patonkiviipaleita. Muutama suupala on jo napsittu.

Bruschetta

Bruschetta on italialainen alkupala tai suupala. Rapean leivän päälle laitetaan ihania täytteitä!

Raaka-aineet

  • patonkia tai vaaleaa leipää siivutettuna
  • oliiviöljyä

Tomaatti-basilikatäyte

  • kirsikkatomaatteja
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • pestoa
  • tuoretta basilikaa

Punajuuri-vuohenjuustotäyte

  • punajuuria
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • pehmeää vuohenjuustoa + maitoa
  • rosmariinia

Tee näin

  • Valmistele ensin täytteet.
  • Mehusta kirsikkatomaatit tilkassa oliiviöljyä pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Paahda öljyllä, suolalla ja mustapippurilla maustetut punajuurilohkot 200-asteisessa uunissa (noin 25-30 min).
  • Vaahdota vuohenjuusto. Pehmennä vaahtoa (kasvipohjaisella) maidolla.
  • Laita leipäviipaleet uunipellille. Huiski päälle oliiviöljyä.
  • Paahda leivät rapeiksi uunissa. Paistoaika riippuu leivästä, mutta noin 5 minuuttia on keskimääräinen aika.
  • Kokoa leivät: sivele leivän päälle pestoa, mehustettuja tomaatteja ja basilikaa tai vuohenjuustovaahtoa, punajuuria ja rosmariinia.
  • Tarjoa heti.

Vinkit!

Voit täyttää bruschettat lemppari täytteilläsi. Esimerkiksi erilaiset tahnat ja sekä klassinen juusto (esim. mozzarella tai tuorejuusto), tomaatti ja basilika ovat myös ihania täytteitä.

Joko olet mukana Kokkipottilan Pinterest-joukossa? Tule inspiroitumaan!