Riisipaperirullat ja huikea hoisinkastike

Riisipaperirullat ovat olleet esillä Kokit ja Potit -areenalla ennenkin (täällä ja täällä), enkä veikkaa varmaankaan pahasti metsään, jos sanon palaavani aiheeseen jatkossakin. Jostain syystä nimittäin rullattavat tai käärittävät ruoat ovat mielestäni valtavan viehättäviä.

Tarjosin rullia helmikuisissa chilisissä bileissä ja sen jälkeen rullauspuuhia on tehty ainakin kahdesti, viimeksi viikonloppuna hokihotellin avattua ovensa Kalpan kiekkojunnujengille. Siskon perheen kahden pienimmän lätkäjätkän mielestä ”tavalliset tacot” eli fajitakset ovat itämaista rullaruokaa maistuvampia, mutta tällä kertaa toteutuksessa olikin perheen leidin ruokatoive.

Kuvissa olevissa rullissa täytteenä on kasvistikkujen lisäksi ylikypsää Highlander-karvaturrukan yläselkää, useimmin lihana on ollut possun niska (eli kassler) tai muu pitkästä haudutuksesta pitävä palanen. Rullat kruunaa huikea hoisinkastike, jonka resepti on kirjasta Uusia makuja Kiinasta (s.14).

****

Riisipaperirullat ja huikea hoisinkastike

kastike
2 rkl (seesam)öljyä
6 rkl hoisin-kastiketta
3 rkl sokeria (alkuperäisessä ohjeessa 6 rkl)
6 rkl vettä
1-2 rkl soijakastiketta
1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl kylmää vettä
 
täytteet
pyöreitä, ohuita riisipapereita ja kuumaa vettä
kasviksia (meillä oli porkkanaa, kurkkua, ituja, pinaattia)
persiljaa

possun niskaa (tai muuta edullista osaa)
lihalientä

Ota liha lämpiämään hyvissä ajoin. Ruskista lihapalaa kuumalla pannulla tai kuumassa padassa siten, että liha on saanut väriä joka puolelle. Laita liha uuninkestävään pataan, johon sinulla on kansi. Tee lihalientä (esim. fondista) sen verran, että lihakimpale peittyy kokonaan liemeen. Laita pata uuniin 140 asteeseen vähintään kolmeksi tunniksi. Tarkkaile välillä, ettei liha pääse kuivumaan.

Kuumenna tärkkelystä ja vettä lukuun ottamatta kaikki kastikkeen ainekset kattilassa. Sekoita maissitärkkelys kupissa kylmään veteen ja kaada tärkkelysliemi kastikkeeseen ja sekoita. Anna poreilla hetki, ota pois liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä. Tee kasviksista ohuen ohuita tikkuja, huuhdo ja kuivaa pinaatinlehdet.

Kun liha on muhinut uunissa riittävästi, nosta liha liemestään ja anna vetäytyä ja jäähtyä esim. folion alla hetki. Revi liha käsin pieniksi suikaleiksi, lihan syyt irtoilevat toisistaan ylikypsässä lihasta helposti.

Kuumenna vettä riisipaperien pehmentämistä varten. Kastele riisipaperit yksi kerrallaan vedessä kunnes paperi pehmenee. Laita paperi työlaudalle, annostele noin ruokalusikallinen kastiketta pehmenneen riisipaperiarkin päälle, levitä. Nosta päälle lihaa ja kasviksia. Käännä sivut täytteen päälle ja rullaa tiukaksi paketiksi. Voit leikata rullat puoliksi tarjoilua varten. Koristele rullat persiljalla.

****

Rullahommat voi toteuttaa myös siten, että jokainen tekee rullansa itse ruokapöydässä. Kuumavesiastian kanssa täytyy tietysti olla erityisen varovainen, kun käsiä ja nälkäisiä suita häärii pöydän ympärillä useita.

Samankaltaisia rullia on tehnyt lähiaikoina ainakin Soppaa ja silmukoita -blogin Marja ja Campasimpukka. Pääkaupunkilaiset voivat laiskotella ja tilata rullia Rullasta.