Lime-sitruunasima

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Siskolta tuli viesti, että heillä pörisee sima pulloissa. Tuli mieletön simahimo. Viikon päästä se on taltutettu, sillä lime-sitruunasima laitettiin tekeille samoin tein. Pienperheelle sopiva satsi tehtiin näin:

****

Lime-sitruunasima

2,5 l vettä
4 dl sokeria (tavallista, fariini-, ruoko- ja/tai muscovadosokeria, meillä kaikkien pussien pohjat)
1 sitruuna
2 limeä
mininokare hiivaa
rusinoita

Pese sitruuna ja limet kuumalla vedellä ja harjalla. Kuori sitruunan keltainen kuoriosa, ota se talteen. Poista valkoinen kuoriosa, heitä se pois. Kuori toisen limen vihreä kuoriosa, ota se talteen. Poista molemmista limeistä valkoinen kuoriosa, heitä se pois. Siivuta hedelmät.

Kuumenna vesi ja lisää siihen sokerit. Sekoita. Anna liemen jäähtyä noin kädenlämpöiseksi (Heitin kattilan hankeen. Kyllä, meillä on edelleen hanki, jotain hyötyä siitäkin). Lisää liemeen sitruunat ja limet värikkäine kuorineen. Liuota hiivanokare pieneen määrään vettä ja lisää se liemeen. Anna siman tekeytyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota. Laita pulloihin muutama rusina. Laita pullot jääkaappiin. Kun rusinat nousevat pintaan, on sima valmista.

****

6 kommenttia

Kotiharmi kirjoitti...

Simasuita sielläkin :) Täällä just tehtiin ihan tavallista sitruunasimaa. Lime on varmaan hyvä simassa, en ole ite koskaan kokeillut.

Tusla kirjoitti...

Meikä osti tänään pöhköjen päiviltä limettiä oikein urakalla ja ison pusikon minttua. Ne ajattelin nakata simaan ja katsotaan, mitä siitä sitten tulee. :)

Lisäksi kävin lukaisemassa HS:n simavinkit. Kyllä lähtee!

Hannele kirjoitti...

En minäkään oo ennen kokeillu limeä ja taas kokeilin. Kerron sitten miten kävi!

Hannele kirjoitti...

Samoilla pöhköillä kävin,Tusla, minäkin limeostoksilla:)

Anonyymi kirjoitti...

ostin tänään kaks sitruunaa ja yhen limetin limetti meni ns kevät alkujuomaan nimimerkki rusinat
nenässä

Anonyymi kirjoitti...

niin on mulla kuivaa fariinisokeria

Sisällön tarjoaa Blogger.