|

Jauhelihakastikkeen loppusijoituspannari

Jauhelihakastike on tutkimusten mukaan suomalaisten kotien yleisin ruoka. Se on ainoa ruoka, jota syödään kotitalouksissa keskimäärin enemmän kuin kerran kuussa. Ja hyväähän jauhelihakastike onkin, ei siitä pääse mihinkään!

Jauhelihakastiketta jää varsin usein vähän tähteeksi, ainakin näin pienperheessä. Seuraavan päivän lounaana se maistuu hyvin vaikka (jämä)spagetin kanssa. Myös lämpimien voileipien tai pitsan päällyksenä kastike on hyvää, mutta voisihan siitä välillä keksiä jotain vähän luovempaakin.

Luovaa tai ei mutta päätin piilottaa tomaattisen kastikkeen lopun pannariin.  Testimielessä otin taikinasta osan erilleen ja paistoin myös lettuja (kuvassa), molemmat paistotavat toimivat hyvin.

****

Jauhelihapannari

8 dl maitoa
3 kananmunaa
1/2-1 tl suolaa (jauhelihakastikeeen suolaisuuden mukaan)
n. 5 dl vehnäjauhoja
(1/2 dl leseitä)

2-3 dl jauhelihakastiketta
tuoretta persiljaa

Tee pannaritaikina tavalliseen tapaan vatkaamalla munat ja maito sekaisin ja lisäämällä kuivat aineet vähitellen samalla voimakkaasti sekoittaen. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Vuoraa reunallinen uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina leivinpaperille. Ripottele jauhelihakastike tasaisesti pannaritaikinan päälle ja paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Laita tuoretta persiljaa pannarin päälle tarjoiluvaiheessa.

Vaihtoehtoisesti voit paistaa taikinasta lettuja ja laittaa teelusikallisen kastiketta per pikkulettu.

****

Resepti on osa Kalevaan ja eteläisempiin pohjalaisiin lehtiin ilmestyvää Hävikistä herkuksi -juttua, joka ilmestyy helatorstaina 17.5.2012.