Kurkkukupit raputäytteellä

Viime vuonna vein kesäiselle piknikille kasvustojen karsimisesta inspiroituneena viininlehtikääryleitä ja pinaattitäytteisiä filokippoja. Tänä vuonna kasvustoja ei ole liiemmin tarvinnut vielä karsia kahdestakin syystä. Kylvin kasvimaat selvästi aiempia vuosia myöhemmin osin työkiireiden vuoksi ja osin siksi, että satokausi alkaisi vasta reissusta palattuammme. Satoa ei toden totta, yrttejä ja viininlehtiä lukuun ottamatta, ole vielä tarvinnut kerätä. Toisaalta satokausi olisi kyllä myöhässä, vaikka olisin kylvänyt ajallaankin. No, tiedätte kyllä nämä säät. Ulla kertoi briteissäkin sadon olevan viikkoja viiveinen, että sataa sitä muuallakin.

Kurkkukupit olisivat olleet taatusti parempia omista kurkuista koverrettuina, mutta niiden satokausi ei ollut alkanut vielä eilen (mutta ehkä jo huomenna, oujee, auringolle kiitos!). Kuorin kurkut raidallisiksi ja leikkasin niistä noin kolmesenttisiä paloja. Koversin kurkkuihin reilut kolot terävähkökärkisellä hopealusikalla. Eihän sitä nyt hieno nainen voi tavallisella lusikalla kurkkua kovertaa!

Idean kurkkukuppien täytteeseen sain Domestic Fits -sivulta, mutta tein sen näin:

****

Raputäytteiset kurkkukupit

täyte

200g ravunlihaa (meillä Ruotsista tuotu säilyke)
100g (=1/2 prk) smetanaa
suolaa ja pippuria
1/2-1 tl wasabia
tilkka sitruunamehua

lisäksi
2 kurkkua
ruohosipulia ja tai paprikajauhetta koristeluun

Tee täyte sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Maku saa olla melko vahva, kurkku laimentaa sitä kyllä. Kuori kurkku halutessasi ja pilko se noin kolmesenttisiksi paloiksi. Koverra palloraudalla tai lusikassa kurkunpaloihin koloset, pienet tai isot, kuinka haluat. Voit kuivata talouspaperilla kurkkukuppien pohjat ennen kuin annostelet täytettä kolosiin. Täytä kolot ja koristele haluamallasi tavalla. Tarjoa hetimiten.

****

Oikea syy hopealusikan käyttöön oli tietenkin se, että elegia-savonia -osaston lusikkapesät ovat liian pyöreitä ja paksuja kurkkujen kovertamiseen. Palloraudalla homma kävisi kätsysti.