|

Hanna-tädin kakkuja hopeamitalistille!

Tänään toinen meistä on tanssinut mitalirokkia, -tsaivia, -sambaa ja mitä niitä nyt on, toinen on ottanut mitalin pikkusen rauhallisemmin. En kerro kumpi on kampi, saatte arvata.

Olympialaisia olemme seuranneet urheiluhirmuina tiiviisti. Autossa ja ulkohommissa kuuntelemme radiolähetystä ja sisällä telkkaria, vaikka sen ääressä ei istuttaisikaan. Olympialaiset on siitä mahtavat mittelöt, että niiden aikana oppii valtavasti uusista lajeista. Selostajat ja asiantuntijat ovat sekä radiossa että telkkarissa osaavia, vaikka minun suosikkiselostajaa onkin ollut ikävä. Parhaimmat naurut olemme saaneet yleisurheilua selostavien kolmikoiden toimesta – varsinkin radiossa selostajien kohtaavat kemiat saavat välillä aikaan hihityskohtauksia.

Tuuli Petäjän hopeamitalin kunniaksi leivoin klasikkokeksejä, Hanna-tädin kakkuja. Loistosuoritus! Tarkoitan siis Tuulin suoritusta; keksien teko ei paljon taitoa vaadi. Surffausta olen kokeillut joskus aikoinaan sillä seurauksella, että joko en jaksanut hinata purjetta pystyyn tai minut piti hakea soutuveneellä vastarannalta. Pitää pysyä jatkossakin keittiöpuuhissa.

****

Hanna-tädin kakut

150g voita
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl kermaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
1 tl soodaa

Sulata voi, jäähdytä. Sekoita voin joukkoon sokeri ja kerma sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita. Laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi – tunniksi. Muotoile taikinasta tasakokoisia palloja kämmenpohjassa. Voit painaa palloja hieman kasaan laittaessasi niitä leivinpaperin päälle. Paista 8-12 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Paista pikkuleipiä mielummin hieman ali kuin yli, niin niistä tulee parhaimpia.

****