Kööpenhamina, me like!

 

Vastasin Kööpenhaminan kutsuhuutoon kevään ja kesän aikana kahdesti. Keväällä, tai siis silloin kun täällä oli vielä metri lunta, mutta Kööpenhaminassa kukki krookukset, vietin siellä leppoisan viikonloppuloman teemalla keväinen Köpis ja lauma leidejä. Kesälomalla kuljailimme kaupungissa muutaman päivän karavaanireissullamme. Molemmat reissut olivat upeita ja herkullisia.

 

Kööpenhaminaa kuulee kehuttavan kaikkialla. Kaupunki on kaikki kehunsa ansainnut; se asettuu liki millä mittarilla tahansa mitattuna välille jee ja huoh. Kesällä kaupungissa oli tosin hurjan paljon katutöitä, mutta kai ne kuuluvat kehittyvän kaupungin kuvaan vaikkeivat kivoja olekaan. 

 

Kööpenhaminassa on runsaudenpula hyvistä ravintoloista ja kiinnostavista keittiökaupoista. Tässä kootut kokemuksemme:

  • Zeleste. Hyvät ihmiset, menkää Zelesteen brunssille (tai lounaalle tai illalliselle, kunhan menette). Sijainti on mainio, vain neljä hypähtelevää askelta Nyhavnista ja miljöö sisäpihan takkoineen taianomainen. Brunssilautaselta ei puuttunut mitään. Myönnän, että ystävien ympäröimänä ja skumppalasi kädessä vietetystä  hetkestä aamupäivästä jäänyt fiilis saattaa olla sivelty ohuelti kultareunuksin. Mutta kun sana zeleste on tarkoittanut kreikkalaisessa tarustossa taivaallista ja kiireetöntä, en minä kovin väärässä voi olla.

  • Mother. Rouhealla Kødbyenin alueella sijaitseva Mother on italialaisia makuja, pizzaa ja antipastoja, tarjoava ravintola, jossa sekä tunnelma että ruoka on konstailematonta mutta erinomaista. Ravintolaan toi tunnelmaa (ja lämpöä) avokeittiössä pöhöttänyt puu-uuni, jossa hiilet hehkuivat ja pizzat paistuivat. Täytteet olivat laadukkaita ja juusto aitoa mozzarellaa kuutioituna. Kivenkiskaisun päästä löytyvät myös PatePate ja Fiskebar, kehuttuja molemmat. Kødbyen on kävelymatkan päässä päärautatieasemalta ja Fisketorvetin juna-asemalta. Jos olet liikkeellä autolla, löytyy Fisketorvetin kauppakeskuksesta reilusti parkkitilaa.

  • Keväisen illan (oikeasti illan, ei yön, meistä on ehkä tulossa vanhoja) hämärässä kävelimme Nyhavnista kohti hotellia ja poikkesimme lasilliselle viehättävään viinibaariin/ravintolaan. Kukaan meistä ei muista viinibaarin nimeä, mutta se sijaitsi kirkkorakennuksessa. Jos joku tunnistaa paikan huimista tuntomerkeistä, kerro meillekin missä kävimme!

 

  • Torvehaller. Jos kuvittelet mielessäsi kauppahallin, joka on yhtä aikaa runsas, raikas, kotoisa, valoisa ja liki täydellinen, osut hyvin lähelle Torvehallernien tunnelmaa. Kaksi kauppahallia muodostavat kokonaisuuden, jossa lepää sekä sielu että silmät. Nettisivujen sanoin: Det er ikke supermarked, det er et super marked. Kirjoitin keväällä kartanreunaan ”piknikeväät kesällä täältä tänne” ja vedin nuolen läheiseen puistoon. Suunnitelma oli loistava, mutta piknik siirrettiin sään vuoksi asuntovaunun lämpöön.  Lähin S-juna-asema on Norreport.

  • Summerbird. Täydellistä suklaata ja kauniita konvehteja. Puoteja löytyy esimerkiksi Torvehaller -kauppahalleilta ja Strøgetin sivukadulta.

Keittiökeskeistä shoppailua varten jäi mieleen muutama kiva kohde:

  • Fields -kauppakeskuksessa on monta käymisenarvoista sisustus-design-kodintavaraliikettä. Syömään Fieldsiin ei sen sijaan kannata mennä.

  • Illum -tavaratalon neljännessä kerroksessa on laaja keittiötavaraosasto. Oujee.

  • Køpmangatanilla sijaitsevassa pienessä Plint -putiikissa on hauskaa, värikästä ja leikkisää keittiötavaraa.

  • Magasin -tavaratalon kellarissa on hyvä ruokaosasto (mad&vin). Samasta osoitteesta saa myös taivaallisen hyviä suklaasuukkoja.

Voisin keposasti viettää Kööpenhaminassa pitkänkin loman tai palan arkea. Yksi asia on hyvä muistaa: ravintoloihin kannattaa varata pöytä.