|

Kekrikimbap

Siitä lähtien kun luin Kemikaalicokctailista jutun veriryhmäruokavaliosta, on minun tehnyt mieli merilevää. Olen AB, se merilevätyyppi, joka on myös valloittava ja kiinnostava arvoitus (jep). Ruokavalion mukaan minulle sopivat erityisen hyvin merilevän lisäksi vihreät vihannekset, kananmuna ja maitotuotteista hapanmaitotuotteet. AB on kuitenkin kuulema sekoitus eri veriryhmiä, joten meille sopivat liki kaikki ruoka-aineet kohtuudella käytettyinä. Kaksi viimeistä sanaa edellisestä lauseesta kuulostavat varsin järkeviltä

Vielä hetken jatkuvasta satokaudesta ja merilevästä intoontuneena tein iltapalaksi korealaishenkisiä kekrikimbapeja. Kimbap on kuulema korealainen piknik- ja snack-ruoka, jonka sisään voi laittaa mitä vain, perinteisesti riisin lisäksi kaiketi kananmunaa, porkkanaa, pinaattia, lihaa (bulgogia) ja sen sellaista.

 

Täytin merileväkääryleet sadonkorjuuhengessä, otsalampun ja käsikopelon varassa kasvimaalta haetuilla porkkanoilla, retiiseillä ja pinaatilla. Lisäksi keitin riisiä ja paistoin kananmunaa. Päälle ripottelin seesaminsiemeniä, joita oli myös kastikkeessa. Aion olla jatkossakin (valloittava) merilevätyyppi – tää oli mielettömän hyvää!

****
Kekrikimbap 
4 rullaa

4 merileväarkkia
n. 1 dl lyhytjyväistä riisiä (sushiriisi)
n. 2 dl vettä
ripaus suolaa

porkkanaa
retiisiä
pinaattia
kananmuna (tai kaksi)

seesamöljyä
seesaminsiemeniä

Huuhdo riisi huolella juoksevan veden alla. Laita se kattilaan ja kaada päälle riisiin nähden kaksinkertainen määrä vettä. Mausta suolalla ja keitä kypsäksi hiljaisella lämmöllä. Jäähdytä.

Pese (ja kuori) porkkanat, huuhdo myös retiisit ja pinaatti. Leikkaa porkkanoista ohuen ohuita tikkuja. Siivuta retiisit. Valuta pinaatti huolella ja freesaa hetki pannulla pienessä öljymäärässä, jotta liika neste häviää. 

Riko kananmuna(t) kulhoon ja vatkaa rakenne kunnolla rikki. Kun väri muuttuu hieman vaalemman keltaiseksi, riittää vatkaaminen. Kaada kananmuna kuumalle pannulle (öljyä pannu tarvittaessa) ja pienennä lieden lämpöä. Anna olla koskematta kunnes kananmuna on hyytynyt. Nosta ”levy” leikkuulaudalle, leikkaa ensin puoliksi ja sitten suikaleiksi.

Tee kastike (ohje alla).

Kokoa rullat laittamalla merileväarkin päälle riisiä sekä vihanneksia ja kananmunaa. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja pieni määrä seesamöljyä. Voit laittaa halutessasi kastikettakin rullien sisään. Kääri rullalle. Rullan saat pysymään kiinni kostuttamalla saumakohtaa vedellä/kastikkeella. Anna rullien vetäytyä hetki, jotta merilevä saa kosteutta. Voit syödä rullat joko kokonaisina tai leikata ne paloiksi. Dippaa rullaa kastikkeeseen tai lusikoi kastiketta rullan sisään.

****

Kastike kekrirullalle

3 rkl (vaaleaa) soijaa 
1 rkl riisiviinietikkaa (voi korvata muulla vaalealla miedolla etikalla, 5%)
2 tl seesamöljyä
1/2 tl sokeria
2 tl seesaminsiemeniä
1-2 tl murskattua valkosipulia

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla, älä polta. Kaada kuumat siemenet leikkuulaudalle ja hienonna niitä veitsellä. Kuori ja pilko/murskaa/raasta valkosipuli. Yhdistä kaikki ainekset.

****

Kimbapiin ammensin ideoita täältä. Kastikkeen ohjetta muokkasin omaan makuun sopivammaksi tämän ohjeen (sivun ensimmäinen) pohjalta. Samalla sivulla on muitakin mielenkiintoisia kastikereseptejä.