|

Pinaattia ja kanaa intialaisittain

Intialaistyyppisessä ruoassa parasta on tuoksu. Ja kun samalle viivalle asettuu myös maku, on palaset melko lailla kohdillaan.

Pinaatti sopii voimakkaisiin mausteisiin huikean hyvin. Tänä vuonna oman pihan pinaattikasvustot ovat halunneet kasvaa pienesti ja sievästi. Lehtiä on kyllä tullut paljon, mutta ne ovat pikkuruisia, noin neljänneksen tavallisesta lamopinaatinlehden koosta. Tai näin on siis siellä missä pinaatin piti kasvaa. Toisessa paikassa, jossa pinaatti kasvoi kaksi kautta sitten, lehdet ovat valtavia ja kasvusto haluaa vallata papuparat. Ihan hyvä niin, sillä yhtään papua emme tänä(kään) vuonna saaneet. Kasvukauden lämpösumma ei kertakaikkiaan riittänyt ei minulle eikä pavuille.

****

Pinaattia ja kanaa intialaisittain

tilkkanen öljyä+tilkkanen öljyä
1 rkl korianterinsiemeniä
1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä (tai jauhettua)
1/2 -1 tl chiliä tuoreena, tahnana tai kuivattuna
1 tl garam masalaa
1 tl suolaa
1 rkl raastettua valkosipulia
1 rkl raastettua inkivääriä
2 sipulia
reilusti tuoretta pinaattia (meillä noin 400g)
3-4 kypsää tomaattia
2 broilerin rintafilettä
(loraus kermaa)

Laita mortteliin korianterin ja juustokuminan siemenet, chili, garam masala ja suola. Työstä mausteet seokseksi. Raasta kuoritut valkosipulit (noin 3 kynttä) sekä inkivääri. Kuori ja silppua sipulit. Huuhdo pinaatit huolella (jos käytät pakastepinaattia, sulata se), valuta ja hienonna. Pilko myös tomaatit kuutioksi.

Kuumenna pannulla öljyä. Pieni rintafileet saksilla suoraan kuumalle pannulle, kypsennä ja ota lihat pannulta odottelemaan. Lisää pannulle toinen tilkka öljyä ja kumoa öljyn sekaan tekemäsi mausteseos sekä valkosipuli- ja inkiväärisilppu. Sekoittele ja nauti tuoksusta, se huumaa. Lisää silputtu sipuli ja kuullota sekoittaen muutama minuutti. Laita pannulle myös silputtu pinaatti ja kuutioidut tomaatit sekä halutessasi kerma. Lisää myös jo paistamasi broilerinpalaset. Sekoita ja anna hautua 5-10 minuuttia. 

Riisi tai naanleipä sopivat ruoan kanssa mitä parhaiten.

 ****

Mallia mausteisiin olen hakenut Marin juusto-pinaattiresepetistä, joka on alkujaan Marianne Kiskolan Kasvisruokia Aasiasta -opuksesta. Kasvisversion ruoasta saakin helposti jättämällä lihan pois tai korvaamalla sen vaikka tofulla.