|

Suklaakakku ilman jauhoja

Täydellisyyttä hipova suklaakakku syntyy vain viidestä ainesosasta: suklaasta, voista, sokerista, kananmunista ja vedestä. Kakku on sisältä samettisen pehmeä, keskeltä laavamainen ja päältä marenkimaisen rapsakka. Maku on, kuten kuvitella saattaa, hyvin täyteläinen. Täyteläisyys tekee kakusta myös riittoisan isommallekin porukalle; joulupäivänä yhdeksän herkkusuun voimin kakusta syötiin jälkkäriksi vain noin puolet. Voi tietysti olla, että joulunajan muu syöminen hidasti hieman kakun katoamisvauhtia.

****

Suklaakakku ilman jauhoja

250g tummaa suklaata
250g voita
1 dl kuumaa vettä
1 1/2 dl sokeria
4 kananmunaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa tai mikrossa. Mikäli teet sen mikrossa, sekoittele välillä ja tarkkaile ettei suklaa rakeudu. Lisää sokeri ja vesi lämpimään suklaa-voiseokseen ja sekoita. Anna jäähtyä hieman. Vatkaa kananmunat taikinaan yksitellen. Voitele irtopohjavuoka, pohjalle voit halutessasi laittaa leivinpaperin. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. HUOM! Taikina on löysää. Jos irtopohjavuokasi on lepru ja pohjan ja reunojen väliin jää rakosia, valuu taikina sieltä ulos. Vuoraa tällöin vuoka leivinpaperilla tai käytä piirakkavuokaa.

****

Kakun pelkistettyyn makuun saa vivahdetta vaihtamalla veden esimerkiksi appelsiinimehuun tai kahviin. Osan vedestä (1:1) voi korvata myös konjakilla, kerma-, suklaa- tai melkein-millä-vaan-liköörillä.