Limettiposset vadelmilla

Pääsiäisen jälkiruoka on mielestäni parhaimmillaan keväinen ja helppo, keväinen ja itsestääntekeytyvä sekä keväinen ja raikas. Jälkiruoan täytyy myös jaksaa odottaa ruokailijoita, jotka innostuvat laskemaan vielä ihan vaan pari mäkeä tai suksimaan ihan vaan pari lisäkilometriä.

Limettiposset jaksaa odottaa. Se on myös tavattoman helppo ja raikas. Lisäksi se tietää, että parilla mäellä tai kilometrillä on nimikin: keväthankien vastustamaton voima.

****

Limettiposset
2-4 annosta

2 dl kuohukermaa
3 rkl ruokosokeria
1/2 dl limetin mehua (noin 2 limettiä)

suomalaisia vadelmia

Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja varmista, että sokeri on sulanut. Purista limeteistä mehut ja sekoita mehu kerma-sokeriseokseen. Maista ja ihastele (säädä tarvittaessa makeutta tai happoa). Kaada seos annosastioihin ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. Saat annoksesta kaksi reilua tai neljä pientä jälkiruoka-annosta.

Tarjoa limettipossetin kanssa kotimaisia vadelmia.

****

Vadelmat sopivat limetin ja täyteläisen kerman pariksi erinomaisesti. Myös mango on limetti possetin lisäkkeeksi valloittava vaihtoehto – katso mallia vaikka Jonnan mangolisäkkeestä

Hyviä vaihtoehtoja pääsiäisen jälkiruoaksi ovat myös: