T(h)aivaallinen alkupala kuivalihasta

perjantai 5. huhtikuuta 2013


Kokkipottilan Facebookin puolella keulinkin jo ennen pääsiäistä, että aurinko, tuuli ja pakkanen ovat panneet parastaan ja kuivalihat ovat valmiita. Tänk juu veri meni kauniista kevätkeleistä, vaikka korkeapaine on tiennytkin kylmyyttä ja kevään viivästymistä. Kaikilla asioilla tuppaa olemaan vähintään kaksi katsantokantaa.

Osa lihoista pakattiin pääsiäisretkelle Leville ja osa, ne mitä ei ole vielä syöty, majailee pakastimessa. Sopivasti mediumiksi räystään alla kypsyneet kulmapaistipalat pysyvät pakastimessa parhaiten mehevinä, vaikka vähän jatkavatkin kypsymistään.

Kun boxit ja pressit*, bläkit ja ladut oli otettu haltuun, maistui carpacciomainen alkupala taivaalliselta, limetin ja chilin ansiosta vienosti thaivaalliseltakin. Pääruoaksi oli, perinteiseen pääsiäistapaan, sanomalehtilammasta, jälkiruoaksi limettipossettia. Ihana pääsiäinen ja ihana ateria!


****

Carpacciomainen alkupala

babypinaattia
ohueksi leikattua kuivalihaa tai ohueksi leikattua muuta lihaa
limettisiivuja
parmesaanilastuja
mietoa tuoretta chiliä
(avokado)öljyä
sormisuolaa
(oliiveja)

Leikkaa liha aivan ohuiksi viipaleiksi. Lado kaikki ainekset lomittain lautaselle, huiskauta päälle öljyä ja sirottele hieman sormisuolaa

****

*Osa meistä ländäsi boxit ja pressit vähän kyljelleen, osa suksilleen ja osa ei tainnut ländätä lainkaan. Mutta rinteestä ei kukaan päässyt pois ilman SnowParkkausta. Kaikkea sitä.

11 kommenttia

Mari kirjoitti...

Toi teidän kuivaliha on vaan niin käsittämättömän hieno asia.

Nanna kirjoitti...

Thaivas kun kuulostaa hyvältä.
On se kyllä hieno tuo keväinen projekti teillä!

Hannele kirjoitti...

Lihojen kuivumista on kyllä kiva seurata. Vähän kun satoa odottelisi :)

Hannele kirjoitti...

Joku kuivalihaperinnehirmu varmaan pui nyrkkiä, kun me mennään sotkemaan limettiä sun vaikka mitä kuivalihan joukkoon. Mutta hyvää oli! Vaan on se hyvää ihan siltäänkin.

Herkkusuun Lautasella kirjoitti...

vähän kateeksi käyn kun ei ole sopivaa paikkaa missä lihaa ulkosalla kuivata, tukkopa edes onnistuisi täällä tampereen korkeudella yhtä hyvin kuin siellä pohjoisemmassa. pitää toistaiseksi vain tyytyä savustamiseen...kunnes löytyy se paikka missä ilmakuivata ja kypsyttää...

Anonyymi kirjoitti...

Pastanjauhannan sivuilla törmäsin tekemiisi minitortilloihin, koska on tulossa ohjetta? ...Reseptille voisi viikonloppuna olla käyttöä. =)

Hannele kirjoitti...

Heippa Anonyymi,

Resepti minitortilloihin (tai tostadas taitaa olla tarkempi nimi) on tulossa jo tänään! Pysy linjoilla!

Andalusiana kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hannele kirjoitti...

OU NOOOOOUUUUU! Anteeksi Adalusiana, en todellakaan tarkoittanut poistaa kommenttiasi. Näppäilyvirhe teki tepposet ja nyt en saa jostain syystä sitä palautettua! Oi buu minua.
Kirjoitathan kommenttisi uudestaan.

Jonna kirjoitti...

Hesarin mukaan lapinmiesten pitkän iän salaisuus on mm. kuivaliha. Näinköhän sitä tarjotaan myös jänkhällä...

Ja tiedän kyllä, että sinä et ländännyt kyljelleen :-)

Hannele kirjoitti...

Uskosin, että jänkhällä kuivaliha tarjoillaan jotensakin näin, koska poromiehet voi poimia limetit ja oliivit suoraan puista ja kai niillä nyt parmesaania on aina taskussa ;)

Snowparkissa huomasin nuoruuden rämäpäisyyteni tasoittuneen. Väistelin tosi taitavasti pahimmat (=kaikki) boxit. Johonkin pressin tapaiseen minut haastettiin, koska "ei se oo yhtään paha, kyllä sinä saatat siitä selvitä".

Sisällön tarjoaa Blogger.