Tomaatin kasvatus - varkaiden poisto

tiistai 18. kesäkuuta 2013
Rungon ja oksan välistä puskee varas!

Kotimaiset tomaatit ovat kesällä torilta tai marketistakin ostettuina herkkuja, parhaimmillaan makeita ja mehukkaita punaposkia, joita kesän aikana kannattaa syödä kilokaupalla. Itse kasvatettujen tomaattien makua ja, myönnetään, fiilistä ei voita tietenkään mikään, sillä ne ovat rakkaudella ja pitkäjänteisyydellä kasvatettuja aarteita. Omien tomaattien kasvamista, kukkimista ja kypsymistä seurataan kuin jännitysnäytelmää ja kauden ensimmäisen mollukan valmistumista juhlitaan hihkuen ja hyppien.

Olen saanut muutamankin kerran kysymyksen tomaatin kasvatuksen saloista. Haluan muistuttaa, että olen sekä keittiö että tarhausasioissa amatööri, en ammattilainen. Mutta kymmenen vuoden aikana olen tehnyt niin paljon virheitä, että jotain ehkä älyän jo tehdä jos en oikein niin ainakin vähemmän väärin. 

Hus, varkaat hus. Ylemmän oksan haarasta varas on jo poistettu.

Tomaatin kasvuvaiheessa, kun sadosta vasta haaveillaan, on varkaiden eli sivuversojen poisto tärkeä osa kasvinhoitoa. Sanotaan, että pensastomaateilla sivuversojen poisto ei ole välttämätöntä, mutta kyllä minä olen esimerkiksi amppelissa roikkuvasta kirsikkatomaatista varkaat poistanut hyvin satotuloksin. Runkotomaateilla eli niillä tavallisilla korkeiksi kasvavilla tomaateilla varkaiden poisto on sadon kannalta eristyisen tärkeää. Pieni homma, enemmän satoa. Sivuversot vievät paljon vettä, energiaa ja tekevät hallitsemattoman viidakon, mutta tuottavat satoa vain vähän tai eivät olleenkaan.

Varkaat ovat runkon ja oksan väliin kasvavia sivuhaaroja (kuva 1), jotka kannattaa poistaa mahdollisimman pienenä (kuva 2). Sormilla pienen varkaan saa helpoiten pois. Varkaat kannattaa poistaa kerran pari viikossa, jotta ne eivät pääse kasvamaan kovin suuriksi.

Ei varkaita!

Muita erityisiä hoitotoimenpiteitä tomaatti ei kasvuvaiheessa tarvitsekaan. Alkukesästä riittävä kastelu ja jonkinmoinen lannoitus (meillä tämä) ovat tietysti tärkeitä tomaatillekin. Ja sitten ne aurinkotanssit, jotka takaavat riittävän lämmön.

20 kommenttia

Campasimpukka kirjoitti...

Varkaiden napsiminen on oikein lempipuuhaani, olikohan lapsuuden haaveenani tulla poliisiksi, en muista :D Mutta tosiaan siinä puuhassa saa olla parikin kertaa viikossa, tai on auttamatta myöhässä.

Hannele kirjoitti...

Minäkin tykkään pienten varkaiden poistamisesta. Joskus iso varas on päässyt paikalle ja niiden kanssa on ihan pulassa :)
Kerran viikossa tuntuu olevan googlettamisen perusteella "yleisohje" mutta minä napsin niitä myös aina kun näen mokomia.

Anonyymi kirjoitti...

Apua! Nyt tuli kiire kasvihuoneeseen! Täällä Pirkkalassa varkaat ovat ihan valloillaan!

Ulla kirjoitti...

Pirullisia nuo varkaat, kun ne kasvavat ihan varkain (tietysti) ja ehtivät usein aloittaa kukinnankin ennen kuin ne huomaa (joo, mulla on ihan liikaa tomaatteja kasvarissa).
Hannele, poistatko sä lehtiäkin tomaateista? Mä yleensä napsin isompia pois, mutta en tiedä onko siitä hyötyä, kun aiheesta on ristiriitaista tietoa.

Pata kirjoitti...

No nyt aukeni termi konkreettisesti. Nimimerkillä kasvihuoneesta vasta haaveillen...

Hannele kirjoitti...

Pikkuvarkaat ovat viidakon esimuoto. Äkkiä kasvihuoneeseen!

Hannele kirjoitti...

No sano! Joskus oon jättäny isoksi varkain kasvaneen varkaan mutta ei se oo hyvä ratkaisu ;)

Poistan lehtiä kyllä mutta vasta vähän myöhemmin kesällä sitten. Minun logiikka siinä on ilmanvaihto ja valon määrän maksimointi.

Minun (h)ajatus oli tehdä heinäkuussa joskus toinen tomaattijuttu nimen omaan lehdistä ja rungosta ja kypsyttämisestä ja semmoisesta. Sinä et sitä tartte, mutta googlettamalla löyty yllättävän huonosti tietoa viljelypuuhista. Keskustelupalstat on oma lukunsa, niissä tieto on niin piilossa, ettei sitä jaksa satokaudella kaivaa. Letsii.

Hannele kirjoitti...

Hyvä! Sinulla on, Pata, mainio järjestys tuossa opetteluhommassa: ensin tietoa, sitten kasvihuonetta. Nimim. joku on saattanut tehdä toisinpäinkin...

Jonna kirjoitti...

Oliko tämä täsmäisku ;-) Menin hirvittävässä paineessa parvekkeelle, koska en todellakaan ole nyppinyt viikoittain niitä varkaita, mutta löytyi vain yksi - pieni. Ehkä olenkin huomaamattani ollut säntillinen. Siellä jo ensimmäiset raakileet pullistelevat.

Enkä ole tajunnut lannoittaa, kuin usein pitäisi?

Hannele kirjoitti...

Oi, Jonnanen! En tarkoittanut aiheuttaa painetta :) Meillä ei taida olla vielä raakileita, mutta muuten näyttää lupaavalta.

Lannoitusväli riippuu lannoitteesta. Tuo, jonka linkitin, laitetaan 2 kertaa koko kesän aikana. Katsos, se on laiskan tarhurin lannoite!

Minna Ahvenainen kirjoitti...

Meillä meinasi käydä sadolle huonosti kun poistin varkaita lasten nähden ja päättivät sitten auttaa äitiä... :). Onneksi ehdin väliin ennen kuin oli liian myöhäistä.

Hannele kirjoitti...

Oi, pienet apurit <3

Akvis kirjoitti...

Ihanaiset ovat tomaattisi - hurjan tanakoita!

Meillä on viimein Sundgold siellä, toinen täällä. Kukkivat tomaatit katselivat lumipyryä olkkarin ikkunoista. Sitten ne siirtyivät ämpäriin taivasalle odottamaan kasvihuoneen uudelleen pystytystä. Keltaiset, hontelot ressukat! Mutta nyt kasvarin lämmössä ja nokkosvettä nauttineena muutama pallukkakin on ilmestynyt.

Hannele kirjoitti...

Osan tomskuista kyllin minäkin vähän turhan aikaisin. Mutta iso osa toipui nopsasti kun pääsi kasvihuoneen turvemultaan. Valo ja lämpö tekevät ihmeitä kasveille (ja ihmisille).

Anonyymi kirjoitti...

Tomaatin kasvattajat! Mulla on ulkona terassilla tomaatit kasvamassa..paljon on kukkia ja muutama tomaatin raakilekkin. Mietin vain kun on niin kylmää täällä päin että pitääkö tai kannattasko niille jotaki suojaa laitaa?

Hannele kirjoitti...

Heippa anonyymi, kiva kun tomaattihommat on menossa sielläkin. Harrastelijana arvelisin kysymäsi asian olevan jotenkin näin:

Faktahan on, että tomaatit tarvitsevat paljon lämpöä ja valoa. Näissä kesäisissä (?) lämpötiloissa tomskut kyllä pärjäävät, ei ne näänny, jos eivät kamalasti kypsykään. Jostain luin semmoisen tiedon, että tomaatit tarviivat punastuakseen 15 astetta lämpöä. Lämpimällä seinustalla se kyllä tulee täyteen heinäkuussa, jos vaan aurinko armahainen vähänkään näyttäytyy. Mutta se, auttaako joku kevyt suoja (esim. harso) tomaatteja yhtään heinäkuussa niin en osaa sanoa. Kasvihuoneessa kasvatetuissa ja avomaalla/purkissa kasvatetuissa tomaateissa merkittävin ero on minulla on ollut aiempina vuosina havaittavissa vasta joskus elokuussa, kun kasvarissa kaikki kypsyy vauhdilla ja avomaalla ei niinkään.

Summa summarum. En suostu uskomaan etteikö lämpö enää palaisi. Jos saat tomaatit lämpimimpään ja tuulettomimpaan mahdolliseen paikkaan terassillasi, tee niin ja tanssi aurinkotansseja :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hannele ja muut, olen ensikertalainen tomaatin kasvatuksesta ja kysyisin teiltä mistä johtuu to-
maatin raakileen pään tummuminen? Kasvatan tavallisia tomaatteja kasvatussäkeissä kasvihuoneessa.
Hyvin ovat kasvaneet, varkaat on nypitty, latvat ja alalehdet poistettu ja raakileita ehkä kymmenkunta kyseisessä varressa. Kaikkiaan 4 vartta kasvamassa ja vielä ongelmaa ei ole näkyvissä muissa kuin yhdessä varressa tähän mennessä neljässä tomaatissa.Toivottavasti ei lisäänny ja siksi kaipaisin äkkiä apua ja tietoa mitä mahdollisesti teen väärin esim. kastelenko liikaa tai liian vähän vai johtuuko
kenties liiasta lämmöstä?
T. Toinen "Anonyymi" pulassa

Hannele kirjoitti...

Oi, toivottavasti linjoille eksyy joku ammattilainen. Mutta ensihätään amatööriveikkaus: Luulen, että raakileen pään tummumisen aiheuttaa latvamätä (yäk, mikä sana!), joka johtuu kalsiumin saamisen häiriöstä, joka taas voi johtua ravinteiden hiipumisesta kasvatussäkissä, epätasaisesta kastelusta tai ties mistä. Jostain muistan lukeneeni, että latvamätätilanteessa kalkkia kannattaisi vähän sekoittaa pintamultaan ja huolehtia tietysti tasaisesta kastelusta. Mutta ymmärtääkseni latvamätä ei ole tarttuva tauti, joten se huoli on onneksi pois ja kun ravinnetasapaino taas löytyy, pitäisi niiden samassakin varressa olevien raakileiden, joissa ko. ongelmaa ei vielä ole, kypsyä normaalisti. Ehkä kuitenkin laittaisin vähän jotain vähätyppistä lannoitetta kalkilla myös niihin säkkeihin, jotka on oireettomia.
Tsemppiä tomaateille!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Minä kasvatan tomaatteja terassilla ja paljon niissä on jo raakoja tomaatteja. Ekaa kertaa olen kasvattamass ja siksi vähän tietämätön. Mietin tässä että pitäskö niitä katkoa tai lehtiä poistaa että tomaatit kypsysivät...jostakin olen kuullut että noin pitäisi tehdä mutta en varmaa vastausta ole saanut ja siksi en ole uskaltanut niitä poistaa. Auttasko lehtien poisto kypsymään?

Hannele kirjoitti...

Moi!
Kiva kun kommentoit!
Minä katkon tomaatin latvan viimeistään näillä paikkeilla, vaikka se vähän tylsää onkin. Olen kuullu, että kun latva katkaistaan, alkaa tomaatti keskittyä olevien mollukoiden kypsyttämiseen rungon kasvattamisen sijaan. (Ala)lehtien poisto auttaa kypsyviä tomaatteja saamaan paremmin aurinkoa ja kun kasvusto ei oo niin tiivis, ei homeet ja muut ällötykset iske niin helposti (vaikka se ei taida terassilla olla ongelma, kun kosteus haihtuu maailman tuuliin). Lehtiä voi poistaa pari kolme kerrallaan, nipsasen sen rungosta kokonaan pois.

Ja sitten täytyy tehdä aurinkotansseja, että lämpöä on tomskuille riittävästi :)

Sisällön tarjoaa Blogger.