| | |

Valkoinen BBQ-kastike & grillipizza

 

Valkoinen BBQ-kastike on Amerikan etelävaltioiden klassikkokastike. Majoneesipohjainen kastike on nopea ja helppo valmistaa ja se onnistuu hyvin myös niissä kesäisissä keittiöissä, joiden varustus ei yllä kotikeittiön tasolle.

Kastike on oikea grilli-illan moniottelija, sillä se sopii mainiosti dipiksi kasviksille, kanansiiville tai perunalohkoille sekä kastikkeeksi grillatulle lihalle. Hampurilaisen tai kolmioleivän väliin kastike kuuluu kuin itseoikeutettuna. Me levitimme valkoista BBQ-kastiketta grillissä valmistetulle pizzalle tomaattikastikkeen sijaan. Majoneesikastike teki yksinkertaisesta grilliherkusta täyteläistä ja täydellistä, eikä pizzan täytteeksi ei tarvittu kuin hieman juustoa, tuoreita tomaatteja ja basilikaa.

Resepti on osa Blogiringin Hellmann’s kampanjaa. Ruokabloggaajat kehittävät reseptejä, joissa käytetään Hellmann’sin majoneeseja, tai joita nautitaan tuon Amerikan suosituimman majoneesin kanssa. Grillit kuumaksi!

****

Valkoinen BBQ-kastike

1 1/2 dl Hellmann’s Real majoneesia

1 rkl omenaviinietikkaa tai siideriviinietikkaa

1/2-1 valkosipulinkynsi

1 tl sinappia

1 tl sokeria

suolaa (n. 1/2 tl)

mustapippuria (n. 1/2 tl)

ripaus cayannepippuria

Silppua valkosipulinkynsi. Sekoita Hellmann’sin majoneesin joukkoon muut ainekset ja laita tekeytymään jääkaappiin. Maista ja säädä tarvittaessa suolan tai sokerin määrää. Erityisesti sokerin sopiva määrä riippuu käyttämästäsi etikasta. Lopputulos saa olla hieman hapokas ja raikas.

****

Pizza grillissä

6-8 pienehköä grillipizzaa

pohja

2 dl vettä

3/4 tl suolaa

2 tl kuivahiivaa

2 rkl oliiviöljyä

4-5 dl vehnäjauhoja

täyte

1 annos valkoista BBQ-kastiketta

juustoraastetta (esim. parmesaania)

kirsikkatomaatteja

tuoretta basilikaa

Sekoita veteen suola, kuivahiiva ja öljy sekä jauhot. Vaivaa taikina huolellisesti, nostata taikina joko pitkään jääkaapissa tai nopeammin huoneenlämmössä. Laita pöydälle jauhoja ja työstä taikinaa niin pitkään, että saat aikaan kimmoisan, sileän ja napakan taikinapallon. Grilliin laitettavan pizzan taikinan vaivauksessa kannattaa olla huolellinen, jotta pizzapohjaa on helppo käsitellä ja kääntää grillissä. Kaulitse taikinasta 6-8 ohuehkoa pizzapohjaa (halkaisija noin 20 cm).

Kuumenna grilli melko kuumaksi. Paista pizzapohjaa suoralla lämmöllä kunnes pohja on saanut väriä ja alkanut kypsyä (noin 2-3 minuuttia). Käännä pohja ja sammuta osa polttimista (meidän kaasugrillissä on neljä poltinta, joista kaksi jätetään päälle). Levitä pizzan päälle valkoista BBQ-kastiketta, juustoraastetta sekä halutessasi puolitettuja kirsikkatomaatteja. Paista epäsuoralla lämmöllä viitisen minuuttia. Tomaatit voit laittaa myös valmiin pizzan päälle tuoreena samalla kun revit pizzalle runsaasti tuoretta basilikaa.

****

Yhteistyössä Hellmann’s