Gotlanti – lumoava Itämeren helmi

Raukki-raukka oli vähän vinossa, pukkasin sen suoraan. Womanpower!

Gotlanti, Ruotsin suurin saari, on sijainnut aikoinaan päiväntasaajalla. Saarikaunokainen on ehkä ottanut auringon mukaansa muuttaessaan Itämerelle, sillä se on Ruotsin aurinkoisin paikka. Gotlanti teki meihin viikon lomamatkan aikana vaikutuksen monella tavalla: huumaavan ihana Visby, monimuotoinen luonto, runsas ja laadukas ravintolatarjonta sekä mukavat putiikit ja leipomot saivat meidät viihtymään erinomaisesti.

Gotlannissa oli ruusuja vielä enemmän kuin Skånessa – yksi syy lisää rakastua saareen.

Krusmyntagårdenin terassin näköala kelpaisi kotipihaammekin.

 Saaren keskus, Visby, on kuin karkki. Unescon maailmanperintökohteeksi valitussa kaupungissa on hyvin ainutlaatuinen tunnelma; ikuisuus ja nykyisyys kohtaavat. Visby oli keskiajalla hansakaupan keskus ja yksi Itämeren merkittävimmistä kaupungeista. Vanhaa kaupunkia (Innerstad) ympäröi edelleen kehämuuri, jonka sisäpuolella aika tuntuu toisaalta pysähtyneen, toistaalta taas kaupunki on hyvin eloisa ja kiinni nykyajassa. Innestadissa vanhojen tai vielä vanhempien rakennusten seinuksilla kasvaa pyörryttävän ihania ruusuja – Gotlantia ei turhaan kutsuta ruusujen saareksi – ja pieniä kauppoja, leipomo-kahviloita ja ravintoloita on paljon. Valtaosa ravintoloista on auki vain kesäaikaan, jolloin kaupungin väkiluku moninkertaistuu sekä turistien että kesägotlantilaisten myötä.

Pikkuruinen ”kauppahalli” tarjosi myös erinomaista lounasta.

Viime vuonna lomailimme karavaanireissullamme Göteborgissa, vuoden 2012 Ruotsin ruokapääkaupungissa. Vuonna 2013 titteliä kantaa Gotlanti, joka valittiin koko saarena pääkaupungiksi seitsemän finalistikaupungin joukosta. Gotlantilaiset arvostavat paikallista ruokaa ja ylpeilevät muiden muassa tryffeleillä, lampaanlihalla ja parsalla. Kalkkinen maaperä tuottaa myös runsaasti muuta satoa, jota ravintolat hyödyntävät ihaltavasti. Myös leivontakulttuuri on saarella vahvaa – juureen tehtyjä (makeuttamattomia!) kiviuunileipiä oli saatavilla runsaasti.

Lammasbolognese @Saluhall&Bar, erinomaista!

Ravintoloita saarella on väkilukuun nähden valtavasti. Suurin osa sijaitsee toki Visbyssä, mutta myös saaren pienissä kylissä on laadukasta ruokaa tarjoavia ravintoloita. Esimerkiksi White Guide on listannut Gotlannin ravintolaparhaimmistoa. Me söimme viikon aikana ravintoloissa vain lounaita, sillä iltaisin halusimme kokkailla karavaanarikeittiössämme ja ihailla auringonlaskuja. Lounaspaikkojen lisäksi kävimme muutamassa mukavassa leipomo-kahvilassa ostamassa leipää.

Rute Stenugnsbakeri – hurmaava leipomo-kahvila keskellä ei mitään.

Vinor Krogin erinomaiset lounastapakset Fårön saarella

Oma auto mahdollisti vaivattoman liikkumisen saarella ja mukana olleet pyörät olivat taas loistavat Visbyn kaupunkiin tutustuttaessa – Innerstadissa ei tainnut jäädä yksikään katu pyöräilemättä. Välillä ajelimme kaksi- ja nelipyöräisillä vain katsellaksemme maisemia, välillä suuntasimme tilapuoteihin tai nähtävyyksille. Oi, Gotlanti, miten ihana olitkaan!

Listasimme muutamia hyväksi havaittuja ravintoloita, kahviloita ja puoteja, tässä suosituksemme:

  • Saluhall&Barissa Visbyn Innerstadissa (Österportin lähellä) yhdistyy mukavalla tavalla bistomainen ravintola ja pikkuruinen herkkukauppa, jossa myydään juustoja, lihaa, kalaa sekä hyvin säilyviä herkkutuotteita. Lounaaksi syömämme lammasbolognese tuorepastalla sekä savustettua lampaanpaistia perunoilla ja piparjuurikastikkeella olivat erinomaiset. Perjantaisin tarjolla näytti olevan afterwork-tapaksia kuohuvineen.
  • Creperiet och Logi on konseptiltaan selkeä: tarjolla on suolaisia ja makeita lettuja. Suolaiset letut, tai tarkemmin sanottuna galetet, on valmistettu tattarijauhoja käyttäen ja ovat siten hyvin ruokaisia. Täytteiksi saa valita listan vaihtoehdoista lihaa, kalaa, kasviksia tai juustoja. Neljän perheen omistama ravintola on todella suosittu ja vain pöytävaraus tai jonottaminen takaavat pöydän. Pöytää odottaville varatulla terassilla on baaritarjoilu, joten kauniilla säällä odottaminen on silkkaa hupia. Ravintola on hyvin tunnelmallinen ja rouhea olematta kuitenkaan päälleliimatun rustiikkinen. Sisustustyylistä saa kiinni, kun kerron, että kaksi omistajista on Granit-sisustusliikkeen perustajia. Creperiet och Logi sijaitsee Innerstadin Wallerplatsilla.
  •  Krusmyntagården on puutarha, kahvila, ravintola ja mauste- ja herkkukauppa kymmenisen kilometriä Visbystä pohjoiseen. Näköala on upea ja pienehkö yrttipuutarha hyvin hoidettu. Ravintolaa on vastikään uudistettu ja se tarjoaa kesällä joka tiistai kokonaisen grillattua lammasta tilpehööreineen. Kaupassa on laaja valikoima (ylihinnoiteltuja) maustesekoituksia ja muita pientuotteita.
  • Lilla Bjers on noin 8 kilometriä Visbystä etelään sijaitseva tila, jossa on kehuttu ravintola (gårdskrog) sekä tilapuoti (gårdsbutik). Tilan yksi tavaramerkeistä on parsa, jota he kasvattavat vihreänä, valkoisena ja violettina. Tilapuodissa myytävät tavarat ovat takuulla tuoreita, vasta pellosta nostettuja. Salaatit, valkosipulit, mansikat ja porkkanat olivat supermaukkaita!
  • Rute Stenugnsbakeri sijaitsee noin 40 kilometriä Visbystä kohti Fårön lauttarantaa (tie 148). Kesäleipomo ja -kahvila on hyvin suosittu siitäkin huolimatta, että sijainniltaan se on syrjässä mistä tahansa katsottuna. Pullat, kakut ja leivät olivat aivan erinomaisia. Herra Kokki ei ole kuulema koskaan syönyt yhtä hyvää pullaa (siis mitä? epäilen! t. kokkipottilan leipuri). Leipomon sisaryritys Tukholmassa on  Fabrique, joka leipoo samoja tuotteita ja on muuten made by mary -blogin Marian lempparileipomo.
  • Vinor Krog on iltaisin ravintola ja päiväsaikaan tapasbaari Sudersandissa, Fårön saarella. Huolimatta huolettomasta surffibaarivaikutelmasta Vinor Krog tarjosin erinomaisia tapaksia itsetehdystä makkarasta tuorepastacanneloneihin. Tapaksiin oli haettu makuja kolmesta maasta: Ruotsista, Italiasta ja Espanjasta. Baarinpuolen ruoka lupaa todella hyvää illallista tarjoavaa ravintolaa ajatellenkin.

 

Gotlannista on koottuna runsaasti tietoa nettiin. Tutustumisen arvoisia ovat ainakin nämä sivustot:

gotlanti.fi
www.gotland.net
www.destinationgotland.se
www.gotlandsguiden.se
gotland.info
www.godagotland.se
regionalmatkulturgotland.wordpress.com
www.whiteguide.se