|

Helppo marjakakku

Kuka voi vastustaa kakkua, jonka päällä on vastapoimittuja vadelmia ja kermavaahtoa? Kuten kuvasta näkyy, se on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta.

****

Helppo marjakakku

pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl tomusokeria
3/4 dl jauhettua mantelia (tai pähkinää)
100g voita
1 kananmuna
tilkka vettä

täyte
vispikermaa (tai vispikermaa ja mascarponejuustoa)
hieman sokeria tai hunajaa
runsaasti marjoja

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Nypi voi kuivien ainesten sekaan. Isoja voiklönttejä ei saa jäädä, tee nyppiminen siis huolellisesti (vaikka se vähän nyppisikin). Riko kananmunan rakenne haarukalla ja kumoa muna murumaisen seoksen joukkoon. Sekoita käsin ja lisää vettä tarvittaessa pieni tilkka kerrallaan, kunnes saat taikinasta hyväntuntuisen ja kiinteän pallon. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Painele tai kaulitse taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Tee foliosta reunojen tueksi vanne (tai käytä herneitä tai ”baking beans”-keraamisia palleroita). Pistele taikinan pohjaan haarukalla reikiä. Paista pohjaa 180-200 -asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia eli kunnes reunat ovat saaneet väriä. Ota vanne, herneet tai keraamiset pallerot pois suurin piirtein paistamisen puolessa välissä.

Vatkaa kerma ja sekoita siihen halutessasi mascarponejuustoa. Makeuta sokerilla tai hunajalla. Säädä sokerin määrää päälle tulevien marjojen mukaan. Kaada vaahto jäähtyneelle pohjalle ja laita päälle runsaasti tuoreita marjoja. Kakku säilyy jääkaapissa mainiosti seuraavaankin päivään. Pohja muuttuu hieman pehmeämmäksi mutta se pysyy rakenteeltaan erinomaisena eikä vetisty.

****

Samalla ohjeella onnistuvat myös pienet leivokset esimerkiksi muffinsivuokiin. Suosittelen tsekkaamaan myös nämä herkulliset leivokset, jotka vastaavasti muuntuvat isoksikin piiraaksi:

ps. Kiitos Pirkkalaan vatunkeruu- ja leivontaseurasta. Olette parhaita!