| |

Huevos rancheros

Huevos rancheros -resepti on tehty kaupallisessa yhteistyössä Oikia sipsin kanssa.

Huevos rancheros on meksikolainen aamupala- tai brunssiruoka. Aamiaisklassikko vie nälän ja tuo hyvää mieltä.

Huevos rancheros on meksikolainen aamupala. Kuvassa tomaattikastike on

Tuhti mutta raikas aamiainen koostuu yksinkertaisimmillaan kananmunasta, tomaattikastikkeesta ja tortillasta tai paistetuista tortillakolmioista eli nachoista, mutta yhtä oikeaa tapaa tehdä huevos rancheros ei taida edes olla olemassa.

Ruoan nimi tarkoittaa maanviljelijän munia. Kyseessä lienee monen muun klassikon kaltainen tapaus: ruokaan on laitettu sitä mitä kaapissa on. Samalla tavalla ovat syntyneet myös paella, pizza tai kotoinen pyttipannu.

Huevos Rancheros on helppo ruoka. Kuvassa ruoka on valurautapannussa. Lisäksi kuvassa on limen lohkoja, Oikia kauranaksuja ja avokadoa. Pannua pidetään kiinni kahdella kädellä.

Tämä versio klassikosta on hieman rönsyilevämpi ja ruokaisampi, sellainen, joka toimii täydellisesti täyttävänä aamiaisena, brunssilla tai lounaana. Mikä ettei myös illlallisena tai yön huikopalanakin. Maukkaassa tomaattikastikkeessa paistetut kananmunat jätin hieman valuviksi, koska niin ne ovat mielestäni parhaimmillaan.

Ja arvaa mitä! Ruoassa on on suklaata. JA SIPSEJÄ!

Aivan tosi herkulliset ja rapeat Oikian sipsit ovat täydellisiä myös tähän ruokaan. Makumaailmaltaan meksikolaistyyppiseen annokseen kuin luodut jalapeno ranch -kauranaksut on valmistettu kotimaisesta kaurasta. Lunttasin pussin takaa, että näihin naksuihin käytetty kaura on kasvatettu tässä aivan Oulun kyljessä, Tupoksella.

Suosittelen muuten kokeilemaan näitä kauranaksuja myös nachopeltiä tai nachovuokaa tehdessä – toimii! Kotimaiset kauranaksut ovat erinomainen valinta nachojen sijaan myös naposteluun vaikka salsan kanssa.

Kurkkaa lisäksi nämä Oikialle tekemäni reseptit:

Huevos rancheros on meksikolainen aamupala

Huevos rancheros

Meksikosta inspiraationsa saanut huevos rancheros on täydellinen aamupala tai brunssiherkku.
Esivalmistelu15 minutes
Kypsennys30 minutes
Valmistusaika45 minutes
Annokset: 2 –3 annosta

Raaka-aineet

  • 1 salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl öljyä
  • 400 g tomaattimurskaa
  • hieman vettä (huuhtele säilykepurkki)
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 2 palaa tummaa suklaata
  • suolaa
  • hieman hunajaa (tarvittaessa)
  • 2–3 kananmunaa
  • Jalapeno ranch -kauranaksuja (Oikian Oatis)
  • avokadoa
  • jalapenoa renkaina tai säilykkeenä
  • korianteria tai lehtipersiljaa

Tee näin

  • Valmista tomaattikastike.
  • Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet ja sipuli.
  • Kuullota sipulisilppuja öljyssä keskilämmöllä kunnes sipulit ovat hieman pehmenneitä.
  • Lisää tomaattimurska, vesi, suklaa ja mausteet.
  • Hauduta noin 20–30 minuuttia miedolla lämmöllä. Maista ja säädä makua tarvittaessa.
  • Tee kastikkeeseen kananmunille kolot ja riko munat koloihin.
  • Anna kananmunien kypsyä.
  • Tarjoa kauranaksujen, avokadon ja jalapenon sekä tuoreen korianterin tai lehtipersiljan kanssa.

Joko olet mukana Kokkipottilan Instagram-seikkailuissa? Tule ja seuraa!