Hullun hyvät ja rapeat vohvelit (koska talvi yllätti autoilijat)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tänä aamuna sosiaalisessa mediassa ja radiossa hämmästeltiin talvea. Paikallisessa radiossa lähetettiin oikein toimittaja ulos tarkastelemaan tilannetta - tutkiva journalisti sai arvioida, onkohan siellä ihan kuuraa, kun pakkasmittari näyttää kuutta astetta? Sama meno jatkui tien päällä. Kaupungin kuivat tiet olivat silkkaa hämäystä ja maantielle tupsahtanut talvikeli sai pyllyt tutisemaan penkeissä. Että lokakuun puolessa välissä on pakkasta ja ehkä luntakin, ohhoh. Ihan kun kukaan ei olisi koskaan kuullut jo pitkään ennustetun pakkasen tarkoittavan mahdollista liukkautta. Nevöhööd!

Minua kuura tai liukkaus ei niinkään yllättänyt, vaan aamuista ahdistusta aiheuttivat pimeys sekä "siis sinne ajaa talvikelissä neljä minuuttia kauemmin" -faktan realisoituminen.

Tilanne vaatii selvästi joitain toimenpiteitä. Ehdotan liukkauden ja pimeyden yllättämille autoilijoille asian sulattelemista lempeästi sisätilojen lämmössä. Keskitytään olennaiseen ja paistetaan vähän vohveleita, parhaita ikinä.  Kyllä se siitä, viimeistään keväällä.

****

Rapeat vohvelit

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvä vehnäjauhoja (tai spelttijauhoja tai ruisjauhoja)
1 dl maissitärkkelystä
1/2 dl hienoa ruokosokeria (tai intiaanisokeria)
1/4 tl ruokasoodaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 kananmunaa
2 1/2 dl maustamatonta jugurttia
2 1/2 dl maitoa tai kivennäisvettä
1/2 dl sulatettua voita

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Sekoitan toisessa kulhossa kananmunat, jugurtti, maito sekä voi. Yhdistä ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan tekeytyä vähintään puoli tuntia tai yön yli.

HUOM! Voit vähentää hieman sokerin määrää, mikäli haluat syödä vohveleita myös suolaisilla täytteillä.

****

Vohveleiden kanssa maistuu perinteiset hillo ja kermavaahto tai vaahterasiirappi ja hedelmät (esim. omena ja nektariini). Hedelmät voi myös käyttää pienen voinokareen kanssa pannulla ja huiskauttaa päälle hieman sokeria. Vohveleiden kanssa maistuvat myös suolaiset täytteet. Erinomainen yhdistelmä on esimerkiksi smetana, mäti (tai merilevästä tehty feikkimäti) sekä suolakurkku.

Reseptin olen koonnut belgialaisten vohveleiden ohjeita mukaellen.
3/4 cup all-purpose flour
1/4 cup cornstarch
1/2 teaspoon salt
1/2 teaspoon ground cinnamon
1/8 teaspoon ground nutmeg
1/2 teaspoon. baking powder
1/4 teaspoon baking soda
3/4 cup buttermilk
1/4 cup milk
6 tablespoons vegetable oil
1 large egg, separated
1 tablespoon sugar
1/2 tsp. vanilla extract
Read more at http://www.bunsinmyoven.com/2012/05/30/the-very-best-waffles/#eE4JJ0BxQ7zXzMjJ.99
3/4 cup all-purpose flour
1/4 cup cornstarch
1/2 teaspoon salt
1/2 teaspoon ground cinnamon
1/8 teaspoon ground nutmeg
1/2 teaspoon. baking powder
1/4 teaspoon baking soda
3/4 cup buttermilk
1/4 cup milk
6 tablespoons vegetable oil
1 large egg, separated
1 tablespoon sugar
1/2 tsp. vanilla extract
Read more at http://www.bunsinmyoven.com/2012/05/30/the-very-best-waffles/#eE4JJ0BxQ7zXzMjJ.99
3/4 cup all-purpose flour
1/4 cup cornstarch
1/2 teaspoon salt
1/2 teaspoon ground cinnamon
1/8 teaspoon ground nutmeg
1/2 teaspoon. baking powder
1/4 teaspoon baking soda
3/4 cup buttermilk
1/4 cup milk
6 tablespoons vegetable oil
1 large egg, separated
1 tablespoon sugar
1/2 tsp. vanilla extract
Read more at http://www.bunsinmyoven.com/2012/05/30/the-very-best-waffles/#eE4JJ0BxQ7zXzMjJ.

25 kommenttia

Riikka kirjoitti...

Hei mä tassuttelin tänään ulkona sujuvasti ballerinoissa ilman sukkia. Hawaianaksien rusketusrajakin vielä erottuu just ja just. Että silleen täällä etelässä. (Totuuden nimissä iltakävelylle varustauduin myös sukilla.)

Riikka kirjoitti...

Niin ja vielä oli sanomani, että ah, saispa vohveleita. Meillä ei ole vohvelirautaa, mutta ehkä pakko käydä ostamassa.

Hannele kirjoitti...

Meillä on retrorauta, joka on kantautunut (vahingossa, öhöm) meille minun vanhemmilta. Mutta semmonen oikea belgialaisvohvelirauta olis kiva!

Ilman sukkia! Oon kade! Havainnaiksia voin kyllä edelleen pitää omalla pihalla, kun laitan Marjan tekemät sukat jalkaan. Vähänkö kesäinen meininki ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mmm... näyttävätpä hyviltä. Nuo kelpaisivat kyllä suurille voffelinystäville ruotsalaisille ja belgialaisille ja minullekin voisi lähettää muutaman :).
Talvi näyttää tulevan tännekin, pitäisi varmaan vaih(dat)taa talvitassut pyöräänkin.

Omenaminttu kirjoitti...

Onpa kiva resepti ja yllättävän vähän rasvaa. Otan talteen ja ehkä kokeilen jo nyt syyslomalla. Lapset riemastuisivat :)

Liisa kirjoitti...

Näistä tulis varmaan aika herkku vohvelikakkukin. Voin kuvitella miten se rapsahtaisi kakkulapiolla leikatessa, mmmmm...

Seija kirjoitti...

Taidanpa tehdä huomenna,kun syysloma huipentuu toisenkin koululaismurusen mummolaan tuloon...

Ulla kirjoitti...

Sattuneesta syystä meillä syödään aamiaiseksi kurpitsalettuja, mutta jospa viikonlopuksi vaihtaisi ne vohveleihin!
Täällä jo tuo kamala räntä on värjännyt maan valkoiseksi, yäk!

Hannele kirjoitti...

Pistetään pakettiin pari voffelia!
Talvitassut täytyy olla kyllä jo kaikissa mahdollisissa menopeleissä.

Hannele kirjoitti...

Vohvelikakku, oumai! Melkein liian herkullinen ajatus.

Hannele kirjoitti...

Lapset riemastuisivat ja aikuisetkin (terv. nimim. kokemusta on). Rasvan määrä riittää kyllä ja minusta jugurtti tuo taikinaan hyvän rakenteen ja sopivasti raikkautta.

Hannele kirjoitti...

Mummojen ja Mammojen paistamat vohvelit ja letut ovat yksi ihanimmista asioista maailmassa. Sinun Murut ovat onnenlapsia!

Hannele kirjoitti...

Kurpitsavohvelit kuulostaakin melko mahtavalta.

Jäiks rännälle, meillä on vielä porkkanoitakin maassa...

Anonyymi kirjoitti...

Kun hommaat ittelles sen oikeen raudan, niin voit palauttaa retroraudan äitisi vanhimmalle tyttärelle :) ps. pakkanen, liukkaus ja lumi on siis täällä niiiiin tuttua settiä. Toivoisinpa, että olisin jossain missä ollaan niiiiiiin nevahöörd siitä !

Annaleena kirjoitti...

Nam vohveleita! Ja tuo Liisan ehdottama vohvelikakku, lurps!

Täälläkin on porkkanat vielä maassa. Poika 3v on kyllä viimeiset pari viikkoa käskenyt nostaa porkkanat etteivät jää lumen alle. Olisi taas pitänyt uskoa :)

Hannele kirjoitti...

Viime vuonna nostin porkkanoita lumen alta vielä joulukuussa - olivat erinomaisia!

Minä en saa tuota Liisan vohvelikakkua mielestä. Voi jee.

Hannele kirjoitti...

Jos joskus saan ostettua uuden raudan, kuskaan vanhan varppina takaisin Kuopioon :D

Kotiharmi Kokkaa kirjoitti...

Viime viikonloppuna meillä syötiin lättyjä, ja näyttää vahvasti siltä, että tulevana viikonloppuna ovaqt vuorossa vohvelit!

Jonna kirjoitti...

Ostoslistallani oleva vohvelirauta allekirjoitettiin juuri - ja lisäksi varasin talvirenkaiden vaihdon, ettei talvi yllätä.

Hannele kirjoitti...

Kannatan vahvasti!

Hannele kirjoitti...

Hih, sinun ostoslistalla taitaa olla aika paljon muutakin, niin kun esimerkiksi keittiö :D Talvirenkaille iso peukku!

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Noniin.. Ei nyt sitten ole vohvelirautaa.. argh!

Riitta kirjoitti...

Talvirenkaat tulossa alle viikon kuluttua, jos sitä ennen ei saataisi etelään vielä komeita nietoksia...

Vohveleita sen sijaan saisi olla vaikka joka päivä, täytyykin puhaltaa pölyt masiinasta pikapuoliin.

Hannele kirjoitti...

Paha tilanne. Todella paha tilanne.

Hannele kirjoitti...

Nietoksia ei ole vielä täälläkään, vaikka aluksi niin ennustettiinkin. Mutta tiet on niin liukkaat, etten uskaltaisi luistella kesäkengillä.

Me aloitettiin tässä tovi sitten maanantaiaamu vohveleilla. Siitä tuli paras maanantai pitkään aikaan!

Sisällön tarjoaa Blogger.