| | | |

Caponata koukuttaa!

Caponatan, tuon sisilialaisten mammojen lahjan maailman ruokakulttuurille, sanotaan olevan parhaimmillaan valmistuksesta seuraavana päivänä. En voi käsittää, miten kukaan on koskaan päässyt kokemaan moista ihmettä. Makeiksi hautuneiden kasvisten, suolaisten oliivien ja hieman kirpeiden kapristen muodostama makuliitto on niin koukuttava, että en ole vielä koskaan onnistunut tekemään annosta, joka olisi riittänyt myös seuraavalle päivälle. Ja meitä on kuitenkin vain kaksi.

Oikeanlaista tapaa tehdä caponataa ei edes ole, onneksi, sillä minua houkuttaa saman ruoan erilaiset versiot. Tämän caponataversioni jujuna on kolmella tavalla laitetut kasvikset: munakoisot paahdetaan uunissa, tomaatit keitetään sipulien kanssa kastikkeeksi ja paprikat saavat viipyä lämmössä vain hetkisen., jotta ne pysyvät rapeina. Valloittavalta kuulostaa myös esimerkiksi Siskot kokkaa -blogin Nellen tekemä caponata, jossa munakoisot ja sipulit uppopaistetaan ja syödään makeansuolaisen tomaattikastikkeen kanssa.

****

Caponata
3-4 annosta

2 munakoisoa (n. 600g)
suolaa
2 rkl oliiviöljyä

1 (puna)sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
400g (1 prk) tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja tai tuoreita tomaatteja
n. 1 dl vettä
1-2 tl sokeria
2 rkl sherryviinietikkaa tai punaviinietikkaa

3 rkl kapriksia
15-20 oliivia
1 punainen paprika
tuoretta lehtipersiljaa tai timjamia
(sitruunaa)

Laita uuni lämpiämään n. 200 asteeseen. Leikkaa munakoisot 1 – 1 1/2 sentin viipaleiksi ja lohko viipaleet 4 – 6 osaan. Ripottele päälle merisuolaa ja siirry seuraaviin seikkailuihin. Kuori sipuli sekä valkosipulinkynnet ja silppua sipulit pieneksi. Kuumenna kattilassa tai pannussa n. 1 rkl öljyä ja kuullota keskilämmöllä sipulisilppuja noin 10 minuuttia. Älä polta! Lisää tomaattimurska ja vesi (huuhtele vedellä murskapurkki) sekä sokeri. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Mausta viinietikalla ja lisää kaprikset ja kivettömiksi veistellyt oliivit. Jätä kastike vielä hiljalleen hautumaan. Huomaa, ettei kastikkeeseen tarvitse lisätä suolaa, sillä munakoisot ovat suolattuja ja myös oliivit ja kaprikset ovat suolaisia.

Kuivaa munakoisopalat talouspaperilla huolellisesti. Laita palat leivinpaperille ja huiski päälle n. 2 rkl oliiviöljyä. Sekoita tarvittaessa. Paahda munakoisoja uunissa noin 20-25 minuuttia tai kunnes palat ovat saaneet selvästi väriä. Munakoisoja voi kääntää paahtamisen puolessa välissä.

Lisää paahtuneet munakoisot tomaattikastikkeeseen ja anna hautua hetki, jotta maut tasaantuvat. Kääntele joukkoon lohkottu paprika ja tuoretta lehtipersiljaa tai timjamia.

****

Tapoja syödä caponataa on monia: Se on loistava ruoka sellaisenaan tai suurena kekona leivän päällä. Myös pastan kastikkeena, lisäkkeenä liharuoalle tai kylmänä alkuruokana se on erinomaista.