|

Proteiiniletut – rapeat päältä, untuvaiset sisältä

Muistatteko vielä, kun ihastelin munan monipuolisuutta? Proteiiniletut voisi aivan hyvin lisätä kananmunan ansioluetteloon, koska rakenteeltaan untuvaisten lettujen taikinan ydin muodostuu munista ja maitorahkasta. Aika hämmentävää. Proteiiniletut muistuttavat venäläisiä rahkalettuja ja hieman myös amerikkalaisia pannukakkuja, mutta ovat monella tapaa kevyempiä. Valkuaisten vaahdottaminen tekee letuista hyvin kuohkeita ja mahdollistaa vain nykerönomaisen jauhomäärän. Miten letut, joissa ei ole melkein mitään, voivatkin maistua näin hyviltä?

****

Proteiiniletut 
noin 15 pientä, paksuhkoa lettua

taikina
2 kananmunan valkuaista
1 kananmuna
1 prk (250g) maitorahkaa
1/2 dl vehnäjauhoja (tai esim. mantelijauhoja)
ripaus suolaa
(2 rkl sokeria)

halutessasi taikinaa voi maustaa esimerkiksi jollain näistä 
-puolikas omena raastettuna
-noin 1 tl (luomu)appelsiinin tai sitruunan kuorta raastettuna
-hieman kanelia
-hieman vaniljaa

lisäksi
marjoja tai hedelmiä 

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Ole tarkkana, ettei yhtään keltuiaista ole joukossa, sillä silloin valkuiaiset eivät vaahdotu. Valkuaisvaahdosta ei kannata tehdä ihan superkovaa; hieman pehmeämmän vaahdon sekoittaminen taikinaan on helpompaa.

Sekoita toisessa kulhossa kananmuna, maitorahka, vehnäjauhot ja suola (&sokeri). Lisää joukkoon valkuaisvaahto rauhallisin, nostelevin liikkein. Anna taikinan tekeytyä vartin verran ja paista lettuja paistinpannulla tai lettupannun koloissa keskilämmöllä molemmin puolin. Pieni öljymäärä (tai voinokare, öhöm) helpottaa paistamista ja hyvän, rapean reunan aikaansaamista, mutta aivan välttämätöntä se ei ole tarttumattomalla pannupinnalla. Letut palavat varsin herkästi, joten tarkkana siellä hellan ääressä.

Syö letut vastapaistettuina marjojen tai hedelmien kanssa.

****

Tälle reseptille antaisin ehdottomasti ’Terhin turbosuositus’- leiman, jos sellainen minulla olisi. Lueskelen säännöllisesti erilaisia liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä blogeja, ja etenkin fitnessblogeissa proteiiniletut näyttävät olevan nyt kovasti harrastajien huulilla. En tiedä, miten suuri trendi niistä vielä tulee, mutta varmaa on, että proteiiniletut tuovat mukavia herkkuhetkiä fitnessharrastajien muuten kurinalaiseen ruokavalioon. Mietin, että kyllä tämän tyyppiset letut sopisivat hienosti myös kenen tahansa aamu- tai iltapalapöytään.  

Tutkin asiaa vähän syvemmin, ja useimmat reseptit näyttävät sisältävän joko aika teollisia tai muuten tämmöiselle peruskokkaajalle vieraampia raaka-aineita. Siksipä (ja kyllä, puhtaasti oma lettu ojassa) haastoin Hannelen kehittelemään lettureseptin tutuista ja turvallisista ’markettiraaka-aineista’. Tadaa, sieltähän ne syntyivät – munista ja rahkasta! Hannelen reseptissä ovat kyllä kaikki osaset enemmän kuin paikallaan, makua myöten. Letuista löytyy runsaasti proteiinia tutuista, edullisista ja helposti käsiteltävistä raaka-aineista, ja marjat ja hedelmät viimeistelevät herkun. Tällä reseptillä loihdit mahtava aloituksen aktiiviseen päivään, tai maittavaa proteiinilatausta yötä kohti. Nyt ihmiset pannut kuumiksi ja lettukesteille, mars!

Terhi

Juttu on osa yhteistyössä Liikuntakeskus Hukan kanssa toteutettua juttusarjaa, jossa personal trainer ja ravintovalmentaja Terhi Kukkonen raamittaa ja kommentoi hukkalaisille kehittämiäni reseptejä sekä kannustaa ruokabloggaajaa lenkillä ja funkkissalilla. Kaikki sarjan blogipostaukset on merkitty Hukka-tunnisteella, jota klikkaamalla pääset lukemaan aiempia kirjoituksia. Kevään aikana tulossa on vielä monta mukavaa reseptiä – ideoita aamupalaan, lounaaksi ja päivälliseksi. Ota Kokkipottila seurantaan Facebookissa tai Twitterissä ja pysyt mukana.

Liikuntakeskus Hukka tarjoaa personal trainer ja ravintovalmentaja Terhi Kukkosen kommentit ja bloggaajan treeniohjelmat.