Tomaatin kasvatus - kaverit ja vihamiehet

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kumppanuuskasveilla tarkoitetaan kasveja, jotka viihtyvät erityisen hyvin toistensa lähellä. Se saattaa kuulostaa kummalliselta, huuhaalta tai hifistelyltä, mutta kyse on luonnollisesta osasta kasvien hyvinvointia. Yksi kasvi tarvitsee seurakseen varjoa tai tuulensuojaa tuovan kaverin, ja joku kasvi karkoittaa voimakkaalla tuoksullaan vieruskaveria kiusaavia tuholaisia. On myös luonnollista, että paljon typpeä tarvitsevat kasvit (esimerkiksi peruna) viihtyvät typpeä luovuttavien kasvien seurassa (esimerkiksi härkäpapu).

Tomaatti on kumppanuuskasvien kannalta katsottuna varsin helppo kasvi; vihamiehiä on vain muutamia. Toisaalta, kuten minkä tahansa kasvin kohdalla, tomaatinkin vihamiehet hieman vaihtelevat lähteestä toiseen. Hyviä kavereita tomaatilla on kuitenkin runsaasti, joten sopivien kasvien löytäminen on helppoa.


Meillä tomaatit kasvavat lähinnä kasvihuoneessa, joten omat kokemukseni tomaatin kanssa kasvatetuista kasveista rajoittuvat kasvihuoneen lämmössä viihtyviin lajeihin. Tomaatti on kasvanut monta vuotta chilien, paprikoiden, kurkun, munakoison, viiniköynnöksen ja yrttien kanssa, ja viihtynyt mainiosti. Joissain lähteissä kurkku ja munakoiso mainitaan huonoiksi tomaatin kavereiksi, mutta ongelmia ei meillä ole ollut.

Kokosin alle tomaatin kumppanuuskasvit sekä tomaatin vihamiehet. Yhdistelin listoihin omia havaintojani sekä tietoa vuosien varrella lukemistani netti- ja lehtiartikkeleista ja kirjoista. Listoille pääsivät ne kasvit, jotka mainittiin vähintään kolmessa eri lähteessä.

Itse pidän tomaatin tärkeimpinä kumppanuuskasveina samettikukkaa ja basilikaa. Samettikukasta en näkönsä puolesta juurikaan pidä, mutta koska se on toiminut ilmeisen hyvin - tomaattimme ovat olleen varsin terveitä - saa se kasvaa sekä kasvihuoneessa että siellä täällä kasvimaata. Basilika saa kasvaa joka paikassa, koska se nyt vaan on b a s i l i k a.



TOMAATIN KUMPPANUUSKASVIT
  • Samettikukka erittää juuristollaan ainetta, joka torjuu tuholaisia
  • Kehäkukka torjuu sukkulamatoja
  • Persilja parantaa tomaattien makua
  • Basilika parantaa sekä kasvin terveyttä että makua, ja se suojelee myös tuholaisilta
  • Minttu tukee kasvua ja parantaa makua
  • Valkosipuli on kaikkien kaveri
  • Ruohosipuli parantaa tomaatin makua 
  • Pavut, erityisesti pensaspapu, viihtyvät tomaattien seurassa
  • Sipuli
  • Salaatti
  • Porkkana
  • Pinaatti
  • Selleri

TOMAATIN VIHAMIEHET
  • Peruna
  • Herne
  • Maissi
  • Kaalit kuuluvat englanninkielisissä lähteissä liki poikkeuksetta tomaatin vihamiesten listalle, mutta osassa suomenkielisistä koonneista ne kuuluvat tomaatin kavereihin - mene ja tiedä sitten
  • Fenkoli estää tomaatin kasvua, tosin tiedot ovat osin ristiriitaisia
  • Tilli kuuluisi nuorena kasvustona kaverilistalle, mutta tillikasvuston ikääntyessä sen sanotaan rajoittavan tomaatin kasvua
_____




9 kommenttia

Akvis kirjoitti...

Samettikukat ja basilikat ovat meilläkin toimineet hyvin tomaatin apureina. Täytyypä kokeilla vielä noita kehäkukkia.

Peurat eivät osaa toistaiseksi avata kasvihuoneen ovea, joten en tiedä, maistuisiko niille myös tomaatti. Samettikukat kyllä. Ja kaalit. Ja salaatit. Ja porkkanat oikein kaivetaan ylös pikku sorkilla.

Hannele kirjoitti...

Kehäkukkia en ole kokeillut minäkään, mutta niitä voisi kylvää kasvimaalle (vaikka nekään ei ole minun lemppareitani). Samettikukasta olen löytänyt sellaisen pienikukkaisen, tuuhean lajikkeen, joka on aika kivan näköinenkin.

Sinun pitää, Akvis, tietenkin pitää peuroille ovikoulua - pidithän viime kesänä kanoillekin unikoulua :D

Paula kirjoitti...

ai ai, meilläkin jo kovasti odotellaan omia tomaatteja ja Vekara varsinkin kavereitaan basilikoja. Ensimmäistä kertaa päästäänkin kokeilemaan kasvihuoneviljelyä. Parina kesänä tomaatit ovat kasvaneet ruukuissa lämpimällä seinustalla. Samettikukat ovat kyllä, huh, kamalia! mutta tosiaan se kääpiösamettikukka menettelee :)

Nelle kirjoitti...

Onpa hieno lista:) Kiitos!

Hannele kirjoitti...

Kiva kuulla, Nelle!

Merja kirjoitti...

Voisiko tehdä tilauksen: seuraava sarja sipulin kasvatuksesta? Uskollisesti viljelen eri sipuleita joka kesä, mutta sato on vähän niin ja näin. Porkkanatkin kaverikasvina vuororiveissä. Mutta varret lakoaa ja parasta vaan syödä mahdollisimman nopeasti suoraan maalta, ennen kuin sipulit katovat omia aikojaan...

Ulla kirjoitti...

Hei, Hannele the varhaiskaali-wizard! Kehitäpäs taas jotain kivaa varhaiskaalista, nyt kun sitä jälleen saa.
Terv.nimim. Sun ihana varhaiskaalisalaattisi juuri tekeytymässä :-)

Hannele kirjoitti...

Ulla, ihana :) Varhaiskaalista on muutama resepti mielessä, mutta vielä en oo ehtiny testaamaan toimiiko ne muuten kun mun päässä.

öhöm, jos tarkoitat kaalisalaattia, jossa on tilliä ja kermaviiliä, täytyy kiitokset osoittaa Safkaa-Hannalle!

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan se sitten ok, jos kasvusäkkiin istuttaa siihen "juurelle" vaikkapa sitä persiljaa? Tai jos peruna on kasvihuoneen toisessa päässä?

Sisällön tarjoaa Blogger.