Budapest – raunioravintoloita ja kylpyläloistoa


Budapest oli Via Baltican ja eteläisen Puolan kautta Unkariin suuntautuneen kesälomamatkamme pääkohde. Kevään työruuhkassa olin ehtinyt tutustua kaupunkiin etukäteen luvattoman huonosti, eikä edellisen käynnin muistikuvista ollut juurikaan apua. Liki kolmenkymmenen vuoden takaa muistin kukkulalla syödyt saksanpähkinät, kellariravintolan pyörivän pöydän sekä ravintolaan jääneet hiuslenkit. Emme löytäneet hiuslenkkejä, mutta löysimme valtavasti kiehtovia paikkoja ja ravintoloita.

Lomakohteena Budapest on upea. Kaupunki on kaunis ja tarjonnaltaan monipuolinen, eivätkä hinnat huimaa päätä. Paikallisliikenne on sujuva ja vaivaton, ja keltainen, maailman kolmanneksi vanhin metrolinja jo nähtävyys itsessään. Vaikka turistin näkökulmasta paikallisliikenne onkin toimiva, olivat polkupyörät ehdottomasti paras tapa tutustua kaupunkiin. Keskusta-alue on helposti haltuun otettavissa ja välimatkat ovat varsin lyhyitä. Me huristelimme pitkin katuja omilla jopoillamme, mutta keskustassa on myös vuokrattavana valkoisia menopelejä. Suosittelemme.

Budapest on myös ruoka- ja ravintolakohteena loistava. Ravintoloissa on valinnanvaraa jokaiselle kukkarolle ja parhaimpienkin tähtiravintoloiden hinnat ovat Suomen hintatasoon nähden kohtuullisia. Paikallinen ruokakulttuuri näkyy kaupungissa mukavan selkeästi, mutta myös uudet aallot ja trendit ovat näkyvissä. Parhaat paikat löytyvät, kuten liki aina, pääkadulta kaksi tai kolme korttelia sivuun. Joskin yksi poikkeus vahvistaa taas säännön: suuri kauppahalli on pää(ostos)kadun päässä.

Yksi ehdottomasti kokemisen arvoinen kohde on ydinkeskustan tuntumassa oleva Budapestin seitsemäs kaupunginosa, joka on vuosikymmeniä sitten ollut kaupungin köyhintä aluetta, juutalaisten asuinaluetta. Vanhojen juutalaiskorttelit ovat kuluneen vuosikymmenen aikana muuttuneet eläväksi ravintoloiden ja baarien keskittymäksi, jota on verrattu Berliinin Kreuzbergiin. Paikalliset kutsuvat ravintola-aluetta nimellä Romkocsma – raunioravintolat (engl. ruin pubs).

 

Seitsemäs kaupunginosa on säilytetty kuta kuinkin vuoden 1945 muodossaan, mutta osin sortuneiden kaupunkikortteleiden kohtalosta, jopa purkamisesta, on kuulema käyty kulisseissa kovaa vääntöä. Vaikka alue ravintoloineen on todella viehättävä, ei kujia kulkiessa ja ränsistyneitä taloja katsoessa voi välttyä ajattelemasta vuosikymmenten takaisia tapahtumia, ihmisten kohtaloita ja elämäntarinoita. Historia on läsnä. Mutta kun pitäytyy nykyisyydessä, on seitsemäs kaupunginosa loistava paikka syödä ja juoda – alue on varmasti parhaimmillaan pimeinä ja lämpiminä kesäiltoina. Mehän tietysti tutuistuimme alueeseen sivistyneesti päivänvalossa lounaalla ja baarikierroksella.

Ruoasta nauttimisen lisäksi Budapestissä kannattaa ehdottomasti käydä myös kylpylässä. Me vietimme päivän kaupunginpuistossa sijaitsevassa, kauniissa Széchenyin terveyskylpylässä, jonne pääsee kätevimmin edellä mainitulla keltaisella metrolinjalla. Kylpylä oli upea kokemus kesäkuumalla, mutta talven pimeinä hetkinä ulkoaltaista nouseva höyry tekee tunnelmasta taatusti maagisen. Myös Gellértin kylpylä on vanha, kaunis ja suosittu.

Kokosimme alle muutamia ravintoloita ja muita ruokakohteita, jotka totesimme reissullamme suositusten arvoisiksi. Alla mainittujen lisäksi suosittelemme, kuten aina, tutustumaan paikalliseen, tavalliseen ruokakauppaan. Markettien tarjonta ja paikallisten tekemien ostosten seuraaminen kertoo yllättävän paljon ruokakulttuurista ja tavasta suhtautua ruokaan.

Ruben oli ainoa ravintola, johon varasimme pöydän etukäteen. Ystäväperheen kanssa nautittu illallinen oli kaikin puolin loistava. Rubenin ruoka oli suoraviivaista ja todella herkullista, annosten maut olivat tunnistettavissa selvästi. Lisäpisteitä Ruben saa listan annosten muokkaamisesta lapsille mieluisemmiksi.

Szimpla Kert (Kazinczy utca 14) on raunioravintoloista ensimmäinen ja kuuluisin. Me joimme Szimplassa lasilliset, ja toinen meistä haaveili pitävänsä siellä rokkikonsertin. Yksi seurue piti selvästi palaveria ja toiset tekivät opintotehtäviään. Iltaisin meno on ehkä villimpi. M e n e! Kuvat 3 & 5.

Vintage Garden (Dob utca 21) sijaitsee seitsemännessä kaupunginosassa, mutta kuvankaunista ravintolaa ei voine laskea perinteiseksi raunioravintolaksi. Vintage Gardenissa pöydissä on tuoreet ruusut ja maalaisromanttinen sisustus on viimeisteltyä. Laventelilemonade ja Vintade Garden -drinkki olivat huikean hyviä. Kuvat 1 & 2.

Hummusbar. Lapsille tulee jano heidän nähdessään vettä tai limpparia. Minulle taas tulee nälkä heti, kun näen sanan hummus. Hummus, heikkouteni. Hummusbareja on Budapestissa useita. Aamupäiväpalaksi syöty salaattipita hummuksella oli loistava ja muutkin annokset houkuttelevia. Lounasaikaan kaksi nähtyä Hummusbaria olivat täynnä.

Suuri kauppahalli (Nagycsarnok) on Euroopan suurin kauppahalli. Kolmessa kerroksessa on valtava valikoima. Tarjonnassa näkee ruokakulttuurin painotuksen: liha-, etikkasäilyke ja kasvispuoteja oli rivikaupalla, kun taas kalaa myytiin vain kahdessa paikassa. Yläkerrassa on tekstiilejä sekä ravintoloita. Kauppahallissa syöty lounas on varmasti hintansa väärti. Kuvat 8 & 9.

Raday Utca  on keskustan tuntumasta lähtevä pitkä katu, jonka varrella on runsaasti ravintoloita, myös Michelin-tähditetty Costes.