Piknikille!

Rakastan retkiä: pieniä retkiä, pitkiä retkiä, nuotioretkiä ja piknikhetkiä. Matkan ei tarvitse olla aina pitkä, pääasia on lähtemisen ja kotiin- tai arkeenpaluun muodostama ympyrä, jonka kehälle pujahtaminen katkaisee tavalliset arjen toiminnot.

Retkillä keskiössä ovat tietenkin hyvät eväät. Joskus evääksi riittää taskussa olevat omenat, joskus eväitä on mukana koko kylän tarpeiksi. Yksi suosikkieväistämme on hodari, jonka muunneltavuus ja helppous ovat omaa luokkaansa. Pakkasesta mukaan otetut sämpylät toimivat kylmäkalleina nakeille ja matkan aikana purkissa marinoituville kasviksille – kätevää, eikö totta. Perillä aukaistaan voipaperikäärö, paistetaan nakit nuotiolla ja kaadetaan pikapikkelöityjä kasviksia hodarin sisään. Hodarin väliin sopivat esimerkiksi nämä reseptiarkistosta löytyvät lisäkkeet:

Kesän aikana olen muistuttanut teitä ja itseäni sinivalkoisista jalanjäljistä ja pientenkin tekojen, sen lisäkympin, vaikutuksesta suomalaisten työpaikkoihin. Enkä luovu muistuttelusta vieläkään, sillä heinäkuisten muurinpohjalettujen jälkeen maailma on taas muuttunut. Lännen ja idän väliset pakotteet ravistelevat voimakkaasti Suomen taloutta, eikä uusien työpaikkojen luominen ole ainakaan helpottunut. Myös retkieväissä suomaisten tuotteiden suosiminen on helppoja: sämpylän väliin laitetaan suosikkinakkejamme (Kivikylän kotipalvaamo) ja termarikahvin lisäksi juomaksi valitaan raikas kivennäisvesi (Hartwall). Mukana säntäilevät karva-assarit saavat myös kotimaista rouskuteltavaa (Best-In).

Kampanjasivulla on edelleen käynnissä kilpailu – osallistu ja voita !

www.blogirinki.fi

Yhteistyössä Suomalaisen Työn liitto