Punajuuri-fetasalaatti

Punajuuri-fetasalaatti on syys- ja talvikauden ihanin salaatti. Ruokaisuutta salaattiin tuovat kvinoa ja pähkinät. Tee tätä lisäkkeeksi, juhlapöytään tai kevyeksi lounaaksi.

Punajuuri-fetasalaatti on klassikko. Kuvassa salaatti on laakealla vaalealla vadilla, jonka reunoilla on sinistä kuviota. Salaatin pohjana on lehtikaalia ja päällä on saksanpähkinöitä. Kuvan yläreunassa on astioita ja kukkia.

Punajuuri-fetasalaatti saa pohjakseen lehtikaalia. Lehtikaali kaipaa hieman rakkautta ennen lautaselle asettamista. Lehtikaali kannattaa hienontaa pieneksi ja hieroa kunnolla sekaan hieman öljyä ja hippunen suolaa. Näin lehtikaalin rakenne pehmenee ja maku pääsee oikeuksiinsa.

Punajuuri sopii lehtikaalin pariksi todella hyvin, erityisesti kun sen paahtaa uunissa. Kvinoa tekee salaatista entistä ruokaisamman, sillä se sisältää lehtikaalin lailla hyvän määrän nälkää pitävää proteiinia. Fetajuusto tuo salaattiin suolaisuutta ja pähkinät tuovat salaattiin rouskuvuutta. Nam!

Muista maistella kastiketta ja valmista salaattia ja säätää hapokkuuden (etikka), makeuden ja hapokkuuden suhde sinulle oikeaksi. Luota enemmän omaan makuun kuin tarkkaan reseptiin, niin minäkin teen.

Kokeile myös näitä kauden salaatteja:

Punajuuri-fetasalaatti on klassikko. Kuvassa salaatti on laakealla vaalealla vadilla, jonka reunoilla on sinistä kuviota. Salaatin pohjana on lehtikaalia ja päällä on saksanpähkinöitä. Kuvan yläreunassa on astioita ja kukkia.

Punajuuri-fetasalaatti

Punajuuri-fetasalaatti saa ruokaisuutta kvinoasta ja fetasta

Raaka-aineet

  • noin 150 g lehtikaalia
  • 1 rkl oliiviöljyä + ripaus suolaa
  • 500 g punajuuria
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • hieman suolaa
  • 1 dl kvinoaa + vettä keittämiseen + hieman suolaa
  • noin 150 g fetajuustoa esim. vegefeta
  • kourallinen saksanpähkinöitä
  • 2 rkl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2-3 tl hunajaa tai agavesiirappia
  • suolaa ja mustapippuria

Tee näin

  • Poista paksu lehtikaalinruoti. Hienonna kaalinlehdet.
  • Sekoita kulhossa kaalisilppu ja pieni määrä öljyä ja suolaa. Hiero käsin niin tunnet kuinka kaali antaa periksi.
  • Keitä kvinoa paketin ohjeen mukaan. Voit maustaa kvinoan keitinveden ripauksella suolaa.
  • Kvinoan keittyessä paahda kuoritut punajuurilohkot 200 asteisessa uunissa. Ennen uuniinlaittamista huiski lanteille vähän öljyä ja etikkaa sekä suolaa. Huomaa, että kun suolaa laitetaan moneen palaseen, kannattaa sen määrän kanssa olla maltillinen.
  • Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
  • Kokoa salaatti. Sekoita hieman jäähtynyt kvinoa lehtikaalin ja punajuurien kanssa. Sekoita joukkoon kastike. Maista ja säädä makuja tarvittaessa. Viimeistele salaatti fetajuustolla ja pähkinöillä.

 Joko seuraat Kokkipottilan ruokaseikkailuja Instagramissa? Tule mukaan!