Fregola-kaalitabbouleh

Satokausi alkaa olla taputeltu, sillä liki kymmenen asteen yöpakkasista ei monikaan kasvi pidä. Lehtikaali on tietysti luku sinänsä; tyyppi vain paranee saadessaan pakkasöiden kuuran päällensä. Yllättäen myös ruusukaali on ollut sitkeä tapaus. Eilen keräsin viimeiset, yön aikana jäätyneet pikkukaalit suoraan pakastepusseihin ja laitoin pussit pakastimeen. Tänään taas löysin yllättäen lehtikaalipöheikön alta kauniisti kerälle kiertyneen kurttukaalin. Aina en pysy aivan luonnon vauhdissa mukana.

Kurttukaali säilyi sulattaessa raikkaana ja napakkana, ja osa kaalista päätyi tabboulehin kaltaiseen salaattiin. Bulgurin sijaan tein salaatin fregolasta, joka on pientä, paahdettua pastaa. Paahtamisen ansiosta fregolassa on aivan erityisen maukas ja syvä, hieman pähkinäinenkin maku. Hella & Herkku-kaupan Anna, jolta fregolaa Helsingissä käydessäni hankin, vinkkasi pastan sopivan hyvin myös keittoihin ja risottomaiseksi ruoaksi – kannattaa kurkata Annan fregola-simpukkapata ja Jonnan kasvisfregola.

Resepti

Fregola-kaalitabbouleh
2:lle pääruoaksi, 4-6:lle lisäkkeeksi

2 dl fregolaa
1 valkosipulinkynsi
reilu loraus oliiviöljyä
noin 4 dl laimeaa kasvislientä (tai vettä)
2 tomaattia
1 punainen paprika
2 kourallista kaalisilppua (valkokaali, lehtikaali tai kurttukaali)
kourallinen lehtipersiljaa
puoli kourallista minttua
suolaa
mustapippuria
sitruunamehua
(ruohosipulia)

Silppua tomaatit, paprika ja kaali pieneksi silpuksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Kuumenna kasvisliemi tai vesi kiehuvaksi. Liemen kiehuessa kuumenna kattilassa tai pannulla tilkka oliiviöljyä ja pyörittele hetki valkosipulisilppua öljyssä. Kaada sekaan fregola ja sekoita. Lisää kuumaa kasvislientä vähitellen, aivan kuin tekisit risottoa. Fregola on valmista noin viidessä minuutissa. Maista välillä ja lopeta keittäminen, kun pastassa on jäljellä vielä hyvä purutuntuma. Jäähdytä pasta välillä sekoittaen, mikäli haluat kylmää salaattia.

Sekoita kaikki salaatin ainekset. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Säädä maku sinulle sopivaksi.