Salaatti paahdetulla bataatilla, veriappelsiinilla ja vuohenjuustolla

Suomi on pitkä maa. Samaan aikaan kun aivan pohjoisessa vasta herätään ensimmäiseen kaamoksettomaan aamuun, on etelässä aurinkoisten päivien valo jo keväisen kirkas. Toisaalta, se mikä pohjoisessa valossa hävitään, se lumessa voitetaan.

Kaamoksen kaatuminen on aina merkittävä, kevättä tarkoittava merkkipaalu. Se antaa luvan työntää ensimmäiset siemenet multaan ja kääntää ajatukset konkreettisesti kohti uutta kasvukautta. Pari vuotta sitten juhlimme valoa appelsiini-rapusalaatilla. Nyt makeankirpeiden veriappelsiinien rinnalle paahdettiin bataattilohkoja ja vuohenjuustokiekkoja. Lasillinen punaviiniä käänsi arjen hillitysti juhlaksi. Opiskeluaikoina kaamoksenkaatajaisten tunnelma ja tarjoilut olivat vähän erilaisia.

 

 

 Resepti

Salaatti paahdetulla bataatilla, veriappelsiinilla ja vuohenjuustolla 

kahdelle lounaaksi, useammalle lisäkkeeksi

salaatti

n. 500g bataattia

loraus oliiviöljyä

suolaa

100g babypinaatinlehtiä

3 veriappelsiinia

vuohenjuustoa syöjien mukaan (esim. 50g/syöjä)

(mustapippuria)

kastike

2 rkl veriappelsiinimehua

2 rkl oliiviöljyä

vajaa tl hunajaa

veitsenkärjellinen kanelia

1/2 – 1 tl tuoretta, raastettua inkivääriä

suolaa

(2 paahdettua valkosipulinkynttä)


Pese tai kuori bataatti/bataatit. Usein pienissä (luomu) bataateissa on hyvin ohuet kuoret, jolloin en kuori bataatteja lainkaan. Lohko bataatti suupaloiksi, laita pellille yhteen kerrokseen ja huiskauta hieman öljyä päälle. Ripottele päälle myös suolaa. Möyhi bataattilohkoja käsin, jotta kaikki bataattipalat saavat osansa öljystä ja suolasta. Paahda 180-200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia eli kunnes bataattilohkot ovat kypsiä ja saaneet reilusti väriä. Jos haluat laittaa kastikkeeseen paahdettua valkosipulia, heitä valkosipulinkynnet kuorineen uuniin noin 10 minuutiksi.

Bataattien kypsyessä esivalmistele muut ainekset. Huuhtele pinaatti tarvittaessa ja ravistele huolellisesti kuivaksi. Kuori veriappelsiineista kaikki kuoret, myös valkoinen osa pois. Leikkaa veitsellä appelsiinin kalvon molemmin puolin kohti keskustaa, jotta saat kalvottomia, kauniita appelsiinilohkoja. Tee lohkominen esimerkiksi syvän lautasen päällä, jolloin saat mehun talteen kastiketta varten.

Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset huolellisesti. Kuorittu inkivääri kannattaa raastaa mahdollisimman pienellä terällä. Uunissa pehmenneet valkosipulinkynnet voit tilsiä vielä haarukalla, jotta ne sekoittuvat paremmin kastikkeeseen. Kastikkeen tekeytyessä paista vuohenjuustoviipaleet.

Kaada noin puolet kastikkeesta uunista otettujen bataattilohkojen päälle, sillä lämpimät lohkot imaisevat hyvin makuja. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Kasaa salaatti: laita pinaattilehtien päälle appelsiini- ja bataattilohkot sekä paistetut vuohenjuustoviipaleet. Laita loppu kastike pieneen kulhoon, jotta sitä voi lisätä salaattiin tarvittaessa. Rouhi päälle hieman mustapippuria.

_____