|

Hernekeitto – helppo ja maukas arkiruoka

Hernekeitto on perinteinen arkiruoka, josta tulee parasta pitkään hauduttamalla. Edullinen ruoka on helppo tehdä – tarvitset vain muutaman raaka-aineen.

Hernekeitto on kahdella valkoisella lautasella, joissa on siniset reunat. Pöydässä on myös vesilasit ja kaksi sinappikippoa. Toiseen sinappikippoon kurottautuu käsi, jossa on pikkulusikka.

Joka kerta hämmästelen, kuinka vähällä vaivalla tuhti ja maukas hernekeitto syntyykään. Aikaa perinteisen hernekeiton valmistaminen vaatii, mutta aktiivista keittiöaikaa kuluu alle puoli tuntia.

Jos teet hernekeittoa laskiaisen aikaan, pidä mielessä tämä:

Hernerokka valmistetaan kuivatuista herneistä, joita liotetaan yön yli. Herneiden lisäksi keittoon laitetaan vettä, sipulia ja savukylkeä pieninä kuutioina pannulla paistettuna. Kasvishernekeittoon savukylki vaihdetaan savutofuun, jota voi myös rapeuttaa hieman pannulla.

Minä tykkään maustaa pitkään liedellä hautuvan keiton sinappijauheella, joka tuo keittoon upeaa aromikkuutta ja sipulia. Moni käyttää meiramia tai valmista sinappia – tee sinä kuten parhaalta tuntuu.

Myös nämä keitot kannattaa pitää mielessä:

Hernekeitto

Helppo hernekeitto valmistuu muutamasta raaka-aineesta. Hernekeitto on täydellistä talviruokaa!
Esivalmistelu15 minutes
Kypsennys3 hours
Valmistusaika3 hours 15 minutes
Annokset: 6 annosta

Raaka-aineet

  • 500 g kuivattuja herneitä
  • 2 litraa vettä
  • 1 sipuli
  • 2 tl suolaa
  • 1 sinappijauhetta
  • 300 g savukylkeä tai 1 pkt savutofua

Tee näin

  • Laita herneet likoamaan suureen kulhoon tai kattilaan kylmään veteen.
  • Liota herneitä vähintään kuusi tuntia, mielellään yön yli.
  • Siivilöi herneet ja lisää uudet 2 litraa vettä.
  • Kuori ja silppua sipuli ja laita sipulisilppu kattilaan herneiden ja veden sekaan.
  • Kiehauta, lisää suola ja pienennä lämpöä.
  • Anna keiton poreilla hiljalleen vähintään kaksi tuntia välillä sitä sekoittaen.
  • Pilko savukylki pieniksi kuutioiksi.
  • Laita kuutiot kylmälle pannulle ja nosta lämpöä vähitellen kuutioiden lämmetessä.
  • Paista savukylkikuutioita, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.
  • Kumoa savukylkikuutiot talouspaperilla vuoratulle lautaselle ja anna ylimääräisen rasvan imeytyä paperiin.
  • Lisää lihakuutiot keittoon.
  • Lisää keittoon myös sinappijauhe.
  • Anna keiton hautua vielä tunnin verran, että maut tekeytyvät.

Seuraatko jo Kokit ja potit -ruokablogia Instagramissa?