|

Uunissa paahdettu mango

Jos Oulu sijaitsisi hiemen lempeämmillä leveyspiireillä, istuttaisin pihamme täyteen mangopuita ja söisin suosikkihedelmiäni satokaudella koko ajan. Toisaalta, kovin paljon erilainen tilanne ei ole nytkään; syön mangoa erityisesti tähän aikaan vuodesta koko ajan, joten haavekuvasta puuttuvat vain puut.

Useimmin syön mangon siltään, kuorittuna ja pilkottuna. Mango on hyvää myös jugurtin kanssa, osana smoothieta tai jälkiruoissa. Mango taipuu hieneosti myös salsaan ja kastikkeisiin. Yksi uusimmissa mangokokeiluistani on uunissa paahdettu mango, jonka pinnalle ripoteltu tumma sokeri karamellisoi hedelmän grillivastuksen alla. Parasta lämmin herkku on lusikoituna suoraan kuorestaan joko sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.

Resepti

Uunissa paahdettu mango

kahdelle

1 kypsä, tuore mango

hieman tummaa sokeria (muscovado-, intiaani- tai palmusokeri)

Laita uunin grillivastus kuumenemaan. Huuhtele mango ja leikkaa litteän siemenen molemmin puolin, jotta saat mangosta kaksi venemäistä osaa. Ripottele päälle hieman sokeria ja paahda grillivastuksen alla 2-3 minuuttia. Sokeri sulaa, karamellisoituu ja saattaa hieman rapeutuakin creme bruleen tapaan. Tarjoa heti siltään tai vaniljajäätelön kanssa.

_____

Tutustu myös muihin mangoresepteihini: