Grillattu kaalileipä

Grillattu kaalion ollut meillä kahden edellisen kesän lisäkehitti. Lämpimän ja rouskuvan kaalin maku on yhtäaikaa syvä ja pehmeä. Nyt kaali piiloutui leivän väliin juuston kanssa. Grillissä rapeutunut leipiä, sulanut juusto ja lämmennyt kaali – ai että miten hyvää.

Resepti on Herra Kokin käsialaa; en olisi kuunaan keksinyt näin hyvää ideaa. Meillä leivät paahdetaan voileipägrillissä, joka on leipämestarin mielestä yksi keittiön parhaita laitteita. Taidan olla samaa mieltä, sillä kun leipägrilli on kuumana istun sohvanmutkassa, luen lempilehteä ja odotan kutsua pöytään.

Resepti

Grillattu kaalileipä

kahdelle 

4 paahtoleipäviipaletta (tai muuta vaaleaa leipää)

1 rkl majoneesia tai ranskankermaa

vajaa 1 tl dijon-sinappia

2-4 siivua hyvin sulavaa juustoa (esim. cheddar)

kaksi viipaletta keräkaalia (paksuus 1 cm)

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita majoneesiin sinappi ja sivele kaksi leipää seoksella. Leikkaa kaalista kaksi sentin paksuista viipaletta ja nosta ne majoneesilla siveltyjen leipien päälle. Rouhaise kevyesti suolaa ja pippuria kaalin päälle. Laita päälle vielä juustoa ja nosta toiset leivät kansiksi. Leikkaa leivän reunoja pitkin ylimenevät kaalit pois (ja syö ne). 

Voit grillata leivän joko voileipägrillissä, ulkogrillissä tai keskilämmöllä paistinpannulla molemmin puolin. Salaatin kanssa tarjoiltuna leipä on oiva lounas.

Voit vaihtaa keräkaali kukkakaaliin – hyvää niinkin!

_____

Kokeile myös klassista Croque Monsieur -leipää karamellisoidulla sipulilla.