| | |

Grillatut broilerin koipinuijat & mausteinen BBQ-kastike

Viime kesänä hankkimamme hiiligrillin savuiset aromit ovat tänä kesänä kiusanneet naapureitamme  ilahduttavan usein. Ensimmäisen kesän harjoittelujen ja melko monen poltetun, raa’an tai kuivan ruoan jälkeen olemme tehneet grillin kanssa sinunkaupat. Mestareita emme vielä grillin kanssa ole, mutta grillistä nostettu ruoka on ollut aivan tavattoman maukasta ja mehukasta. Ruoka on tosin syöty usein iltamyöhään, noin kolmen ruoanlaittoruoan ja pienen välipalan jälkeen – grillauksen ajoittamisessa suhteessa nälkään on vielä pientä hiottavaa.

Broilerin koipinuijia olemme grillailleet useampaan otteeseen. Paras lopputulos on vaatinut malttia ja varsin matalaa lämpötilaa. 150-170 -asteisessa grillissä epäsuoralla lämmöllä paistetut nuijat ovat olleet sisältä mehukkaita, pinnaltaan rapeita. Mausteita on reilusti, mutta tulisuutta maltillisesti. Täydellistä grilliruokaa.

Koipien mausteseokseen ja BBQ-kastikkeeseen otin vinkkiä suosikkiblogini arkistosta. Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna teki reseptillään porsaan ribsejä, joten myös tämä resepti sopii erinomaisesti broilerin koipien lisäksi myös ribseihin. Samaa reseptiä olen käyttänyt onnistuneesti myös kokonaisena grillatussa broilerissa.

Resepti

Grillatut broilerin koipinuijat & mausteinen BBQ-kastike
 2-4:lle

8-10 kpl broilerin koipinuijia

rub
2 rkl kookossokeria (tai muuta tummaa sokeria)
1 rkl kiinalaista viismaustetta
1 rkl savupaprikajauhetta
2 tl korianterijauhetta
1 tl mustapippuria rouheena
2 tl valkosipulijauhetta
1 rkl suolaa

mausteinen bbq-kastike 
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
1/2 dl sherryetikkaa tai punaviinietikkaa
1 rkl rub-mausteseosta (ohje yllä)
1/2 kuivattu chipotle chili (tai muuta chiliä maun mukaan)
1 prk (400g) tomaattimurskaa
n. 70g tomaattipyrettä
1 dl kookossokeria (tai muuta tummaa sokeria)
2 dl ginger ale -juomaa TAI ginger beer -juomaa
(suolaa)

tuoretta persilijaa tai korianteria

Parhaat koipinuijat saat, kun aloitat valmistelun jo edellisenä päivänä. Voit tehdä myös kastikkeen valmiiksi jo edellisenä päivänä, jolloin kaikki on valmista grillausta varten.

Valmista rub-mausteseos sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Ota 1 rkl seosta talteen bbq-kastketta varten. Kuivaa broilerin koipinuijat ja tee paksuun kohtaan veitsellä 2-3 viiltoa, jotta mauste pääsee lihaan saakka. Hiero rub käsin nuijiin, ne saavat olla kauttaaltaan mausteen peitossa. Laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.

Hienonna kastiketta varten sipuli ja valkosipuli. Kuullota keskilämmöllä sipulisilppuja öljytilkassa 5-10 minuuttia. Lisää sherry- tai punaviinietikka ja anna etikan imeytyä liki kokonaan. Lisää loput ainesosat, mutta mausta suolalla vasta lopussa, sillä sopivan suolamäärän arvioiminen on sillon paljon helpompaa. Keitä hiljalleen puolisen tuntia, aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Keitä vielä toinen puoli tuntia, jotta saat paksua ja makeaa kastiketta. Mausta tarvittaessa suolalla (suolaa on jo rubissa).

Ota lihat huoneenlämpöön viimeistään sytyttäessäsi grilliä. Grillaa 150-175 -asteisessa grillissä epäsuoralla lämmöllä 45-60 minuuttia tai kunnes liha on täysin kypsää (usein grillaamme miedolla lämmöllä hieman pidempään, noin 75 min.). Sivele koipinuijille bbq-kastiketta grillauksen loppuvaiheessa (15-20 minuuttia, 2-4 kertaa). Tarjoile heti. Ripottele silputtu persilja tai korianteri koipien päälle juuri ennen tarjoilua. Tarjoa loppu bbq-kastike pöytämausteena.

Lisäkkeeksi sopii esimerkiksi nopea kaalisalaatti.

_____