Kuopio Food Festival – pala parasta Savoa

Kuopio on upea paikka. Myönnän, että kaupungin kuvaa saattaa sävyttää siellä vietetyn huolettoman elämänjakson huuma ja rakkaiden ihmisten muodostama voittamaton konsepti nimeltä perhe, mutta järvien sylissä olevan kaupungin sykkeen on huomannut moni muukin – ei se pelkkää kotiseuturakkautta ole.

Suuntasimme viikonloppuna Savoon, sillä torin laidalla järjestetty Satoa Kuopio Food Festival kuulosti liian ainutlaatuiselta tapahtumalta jättää väliin. Koko ydinkeskusta kuhisi tapahtumia, sillä ruokafestareiden kyljessä torilla nautittiin sadosta Elonkorjuu -tapahtuman merkeissä.

Ensimmäistä kertaa tapahtuma järjestettiin viime vuonna, jolloin suosio yllätti kaikki. Tämän vuoden makujuhlassa myytiin Savon Sanomien mukaan noin 36 000 ruoka-annosta (hinta 2 – 6 euroa). Viime vuoteen verrattuna ravintoloita oli kaksi kertaa enemmän, lautasia moninkertainen määrä. 

Food Festivalissa oli samaa välitöntä ruokajuhlan tunnelmaa kuin Taste of Helsingissä. Twisti oli maanläheisempi ja paikalliset ravintolat ja tuotteet olivat vahvasti esillä. Kaikille löytyi laajasta kattauksesta sopiva ravintola, sillä mukana oli fine diningia, muita paikallisia yrittäjävetoisia ravintoloita sekä ketjuravintoloita ja katuruokakojuja. Pisimmät jonot olivat Jäppilän Kievarin katuruokarekkaan, joka muutaman muun ravintolan tavoin joutui laittamaan lapun luukulle ennen tapahtuman päättymistä ruoan loppumisen vuoksi.

Me olimme ruokafestareilla nyt ensimmäistä kertaa ja viihdyimme mainiosti. Maistelimme annoksia viidestä ravintolasta – kaksikymmentä ravintolaa jäi siis kokeilematta. Ruoka oli maukasta ja tunnelma upea. Parhaimmistoon nousivat Intron Candy Pork & inkiväärikurkut ja korealainen hodari sekä Jäppilän kievarin cajunravut, joskin annoksen muut osaset hieman ontuivat.

Ravintoloiden annoskoot olivat vaihtelevia. Siinä missä yksi annos kävi pienestä lounaasta, oli toinen annos pikkuruinen makupala.  Harmittamaan jäi, etten enää jaksanut maistaa mitään Mustan lampaan kattauksesta. Ensi vuonna ruokajuhlaan täytyy suunnata molempina päivinä. Piipahtaminen vaikka välipalalle maksuttomaan tapahtumaan on helppoa.

Kuopio Food Festival -tapahtuma on osa RuokaSavohanketta, jonka tavoitteena on Pohjois-Savon  valtakunnallinen ja kansainvälinen tunnettuus ruokamaakuntana vuoteen 2020 mennessä. Tapahtuman tuotannosta vastaa ProAgria Pohjois-Savo. Ensi vuonna ruokajuhlaa vietetään 26.-27.8.

_____