Porkkanasalaatti harissakastikkeella

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kyselin viikko sitten Kokkipottilan Facebookissa, pitäisikö juuri maasta kiskotuista porkkanoista tehdä porkkanasalaattia vai porkkanakakkua. Oikeasti, mikä kysymys se tuollainen on. Molempia tietenkin!

Porkkanasalaatin voi tehdä nopeaksi lisäkkeeksi, tai sen voi antaa maustua jääkaapissa intensiivisen makuiseksi, pikkelsimäiseksi herkuksi. Molemmin tavoin salaatti on erinomaista. Harissa tuo makeisiin porkkanoihin särmää ja tuore korianteri raikkautta. Olemme syöneet porkkanasalaattia siltään, osana vihersalaattia ja leivän päällä. Mausteinen porkkanasalaatti on loistavaa myös patongin täytteenä yhdessä avokadon kanssa. Lisätäytteeksi sopii sipaus majoneesia ja kourallinen katkarapuja tai paistettua halloumia.





Resepti




Porkkanasalaati harissakastikkeella

500g porkkanoita
1 rkl sitruuna- tai limettimehua
2 tl harissaa
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1/2 tl savupaprikajauhetta
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta korianteria
(halloumia)

Tee ensin kastike. Sekoita sitruunamehuun harissa ja mausteet. Lisää öljy voimakkaasti sekoittaen. Anna makujen tasaantua hetki. Pese ja/tai kuori porkkanat. Vuole kuorimaveitsellä porkkanat pitkittäin suiroiksi. Voit käyttää myös julienne-rautaa. 

Maista kastiketta ja säädä suola ja hapokkuus kohdilleen. Huomaa, että kastike saa maistua siltään hieman kirpeältä. Lisää makeutta tarvittaessa vasta valmiiseen salaattiin, sillä porkkanat tuovat kokonaisuuteen lisää makeutta. Sekoita kastike porkkanoiden joukkoon. Tarjoile heti tai laita jääkaappiin maustumaan. Lisää tuore korianteri vasta juuri ennen tarjoilua.

_____




10 kommenttia

Sienitukka kirjoitti...

Tämä kuulosti hyvältä. Pitääpä kokeilla joskus :)

Hannele kirjoitti...

Kiva kuulla, Sienitukka! Helppoa ja hyvää.

Jael kirjoitti...

Tietenkin molemmat;D Kaunis salaatti ja pikantti kastike sopiikin niin hyvin porkkanoille:)

Hannele kirjoitti...

Kiitos, Jael! Porkkana tykkää kyllä mausteista :)

Hellan ja viinilasin välissä -blogi kirjoitti...

Kauniita kuvia ja salaatti menee kokeiluun :)

Kira kirjoitti...

Mausteinen porkkanasalaatti on ihan mun lemppari! Huimat värit sun porkkanoissa, vau!

Hannele kirjoitti...

Kiitos, Johanna!

Hannele kirjoitti...

Värien intensiivisyys ei kamalasti ehdi vaaleta, kun matkaa mullasta lautaselle on kaksikymmentä askelta :) Tuoreus näkyy!

Liisa kirjoitti...

Koska kaapissa ei ole porkkanoita (eikä maassakaan) ajattelin testata tätä kaalin kanssa. En epäile toimivuutta, koska harissa on niin ihanaa :)

Hannele kirjoitti...

En epäile minäkään!
Mulla on nyt joku harissahimo. Tungen sitä joka paikkaan.

Sisällön tarjoaa Blogger.