Ruusukaalipizza

perjantai 16. lokakuuta 2015

Ruusukaalipizza on syksyn herkkupala: paljon rouskuvaa kaalia, makeaa sipulia ja tuhtia ranskankermaa. Samat ainekset, ranskankermaa lukuun ottamatta, ovat hurmanneet myös paistoksen muodossa. Makean ja suolaisen yhdistelmä on aina vaan yhtä vastustamaton.




Resepti




Ruusukaalipizza
2-4 annosta

pohja
2 dl vettä
noin 1/2 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
noin 4 dl vehnäjauhoja (mieluiten 00-pizzajauhoja)

täyte
150g ranskankermaa
2 tl karkeaa Dijon-sinappia 
2 sipulia
1 1/2 rkl hunajaa
1 rkl omenaviinietikkaa
noin 400 g ruusukaalia
(ilmakuivattua kinkkua tai pekonimurua)

Tee ensin pohja. Sekoita veteen suola ja jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Vaivaa vähintään 15 koneella tai tupla-aika käsin, jotta taikinaan muodostuu hyvä, napakka sitko. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Kuullota sipulia öljytilkassa pannulla pienellä lämmöllä. Kun sipuli on pehmeitä, mausta sipuli hunajalla ja etikalla. Anna seoksen porista vielä hetki liedellä, jotta sokeri ja etikka muodostavat paksun, siirappimaisen kastikkeen. Mausta vielä pienellä määrällä suolaa.

Poista ruusukaaleista puumaiset kannat ja tarvittaessa uloimmat lehdet. Viipaloi tai puolita ruusukaalit. Sekoita ranskankerman joukkoon Dijon-sinappi ja noin 1/2 tl suolaa.

Laitan uuniin pelti ja kuumenna uuni 225-asteiseksi. Painele taikinasta ilmat pois, anna taikinana levätä vielä noin 10 minuuttia ja kaulitse yhdeksi isoksi tai kahdeksi pienemmäksi pizzaksi. Levitäpohjalle ranskankermaa, makeaa sipulia sekä ruusukaalit (ja ilmakuivattua kinkkua tai pekonia). Ripottele päälle vielä hieman suolaa ja mustapippuria. Paista pizzaa kuuman pellin päällä uunissa noin 15 minuuttia eli kunnes pohja on rapea ja ruusukaalit ovat saaneet kauniin värin. Huiski päälle halutessasi oliiviöljyä.

_____





9 kommenttia

Rommirusina kirjoitti...

Onpa kiva sesonkipizza. Ruusukaalille on aina kiva keksiä uusia käyttökohteita, pizzahan on vallan mainio idea.

Koti Harmi kirjoitti...

Oi rakas ruusukaali, mihin kaikkeen pystytkään!

Hannele kirjoitti...

Ruusukaalipizza on huippua. Ehkä vähän epäpizzaa, mutta todella hyvää!

Hannele kirjoitti...

Sinä sen sanoit!

Merja kirjoitti...

Tämä menisi ihan tarte flambeenakin! Mulla mieltyy kaikki litteät piirakat jossa on ranskankermaa alsacelaiselle terasille, lasillinen paikallista ruokajuomaksi..

Hannele kirjoitti...

Totta!
Sydän läikähtää tuolle mielikuvalle! Alsacen viinit on ihan ykkössuosikkeja. Onneksi ensi kesänä on suunnitteilla tehdä niille kulmille reissu, joten pääsen toteuttamaan tuon mielen kuvatuksen.

Kiitos tästä, Merja!

Merja kirjoitti...

Oi, onnelliset! Meiltä löytyy vinkkejä niille kulmille Alsace-tägin takaa. Etenkin kyläjuhlia kannattaa tähtäillä, niitä on noilla kulmilla paljon. Saksalaissävytteistä musiikkia, makkaraa ja hapankaalia - tai sitten jotain ihan muuta ;).

Siiri kirjoitti...

Nami, rakastan ruusukaaleja! Kiva idea pistää niitä pitsaan. :)

Hannele kirjoitti...

Samoin! Ruusukaali on lempikaalini.

Sisällön tarjoaa Blogger.