|

Suupaloja – helppo suklaa-mustaherukkafudge

Kuva: Johanna Myllymäki

Vuosi sitten syksyllä Suupaloja-kirjan idea oli hahmoteltu jo niin pitkälle, että päätimme viettää viikonlopun ensimmäisten kuvausten parissa, vaikka kustantajasta ei vielä ollut tietoakaan. Oikeasti kuvaukset olivat vain hyvä syy höpsötellä yhdessä, syödä hyvin, kattaa kauniisti ja skoolata pitkästä aikaa kylki kyljessä. Tuosta periaatteesta olemme pitäneet kiinni koko ajan: aina on aikaa yhteiseen iloon. Kuvauspäivät ovat paitsi täynnä työtä ja tiskiä, myös naurua, huonoja juttuja ja minipäikkäreitä lattialla.

Viime syksyn kuvasaldoa oleva kaksikerroksinen suklaa-mustaherukkafudge päätettiin lopulta jättää, vähän haikein mieli, kirjasta pois. Testiryhmältä fudge sai vuolaita kehuja. Tuhti ja makea suupala saa raikastusta mustaherukasta, jota laitetaan sekä fudgen sisään että päälle.

Kuva: Johanna Myllymäki

Resepti

Helppo suklaa-mustaherukkafudge

noin 40 palaa

noin 1 dl mustaherukoita 

1 prk (noin 400g) makeutettua kondensoitua maitoa (huom! ei karamellisoitua)

150 g tummaa suklaata

150 g valkosuklaata

2 rkl voita

hyppysellinen suolaa 

Sulata ja soseuta mustaherukat. Voit paseerata halutessasi kuoret ja siemenet pois. Jätä mustaherukkapyre odottamaan.

Ota kaksi teräskulhoa ja jaa kondensoitu maito tasan molempiin kulhoihin (noin 1 1/4 dl/kulho). Paloittele toiseen kulhoon tumma suklaa ja toiseen kulhoon valkosuklaa. Laita ruokalusikallinen voita sekä pieni hyppysellinen suolaa molempiin kulhoihin.

Keitä pienessä kattilassa hieman vettä. Veden kiehahdettua sammuta virta ja laita tummaa suklaata sisältävä kulho kattilan päälle. Sulata suklaa vesihauteessa hiljalleen. Kuuma vesihöyry riittää sulattamaan suklaan, älä siis anna kattilassa olevan veden kiehua. Sekoita aikaajoin. Kun suklaa on sulanut, sekoita massa huolellisesti tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 15×15 cm). Tee lusikalla lämpimän fudgen pintaan painaumia, koloja tai viiltoja ja valuta niihin hieman mustaherukkapyrettä.

Sulata sitten vesihauteessa valkosuklaa, sekoita massa tasaiseksi ja kaada tumman fudgekerroksen päälle. Sivele pullasudilla ohuelti mustaherukkaa fudgen pinnalle. Laita fudge jääkaappiin ja anna jähmettyä muutama tunti. Leikkaa pieniksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

Lisäys 27. ja 28.10.2015
Olen saanut fudgea kokeilleilta lukijoilta viestiä, että osalla on ollut ongelmia valkosuklaisen kerroksen jähmettymisen kanssa, osalla homma on sujunut ongelmitta. Olen yrittänyt selvittää ongelmaa, ja luulen selvittäneeni ongelman. Käytä kondensoituna maitona makeutettua kondensoitua maitoa (ei kuitenkaan karamellisoitua maitoa). Saatavilla on myös makeuttamaton kondensoitu maito, mutta vaikuttaisi siltä, että se ei reagoi valkosuklaan kanssa toivotusti.

_____

Testaa tätä tai muita blogissa ennen kirjan julkaisua julkaistavia Suupaloja-reseptejä, ota tekemästäsi ruoasta kuva ja julkaise se Instagramissa tai Twitterissä. Muista käyttää aihetunnisteita #suupaloja ja #rentoapikkuruokaa, jotta löydämme otoksesi. Voit myös laittaa kuvan kirjan Facebook-sivulle. Kaikkien reseptejä testanneiden kesken arvotaan kolme Suupaloja-kirjaa heti sen ilmestyttyä. Muistathan, että löydämme Instagramista vain julkisilla profiileilla julkaistut kuvat.

Kumpaa aiot testata ensin, fudgea vai rapeaa polentaa, sienillä & gorgonzolalla? Seuraavan kirjasta poisjätetty resepti julkaistaan marraskuussa.