Lehtikaali-persimonsalaatti vuohenmaitojuustolla

Viikonloppu oli monella tapaa raskas ja värisyttävä. Yksi vuoden harvoista työviikonlopuista tiesi ympäripyöreitä päiviä, luennointia, silmäpusseja, syviä keskusteluja, videoanalyysejä ja vähän trapetsitaiteilua. Tumman varjon onnistuneelle viikonlopulle teki se, mistä koko maailma on viime päivinä puhunut. Sen synkkyyden rinnalla harmaa ja sateinen marraskuukin näyttää poutaiselta kesäpäivältä. Ei sitä voi uskoa todeksi. Että joku voi olla niin paha.

Mutta elämä jatkuu pelotta ja ilolla. Aurinko nousee, persimonit kypsyvät ja juustot tekevät edelleen ihmisen onnelliseksi. Myös yhä kasvava lehtikaali ilostuttaa tätä tarhuria. Talvi on jo meillä käynyt, mutta ei vielä jäänyt, joten välillä ravistelen kaalin lehdiltä lumikuorrutteen, välillä sadepisaroita. Syksyisin lehtikaalin maku syvenee ja pehmenee viikko viikolta ja kohta saan kerätä ne maukkaimmat, sadon viimeiset lehdet. Muutaman kuukauden päästä kylvän jo uusia siemeniä. Hästäk elämäjatkuu.

Resepti

Lehtikaali-persimonsalaatti vuohenmaitojuustolla

2:lle lounaaksi, useammalle lisäkkeeksi

200 g lehtikaalia

1-2 persimonia

pala kypsytettyä vuohenmaitojuustoa (esim. Juustoportin Vuohen GR)

kastike

3 rkl majoneesia

2-3 tl valkoviini- tai omenaviinietikkaa

1 tl Dijon-sinappia (kokojyvä) 

hieman sokeria tai hunajaa

suolaa 

Silppua lehtikaali aivan pieneksi silpuksi. Lohko tai kuutioi persimonit ja paloittele juusto. Tee kastike. Sekoita majoneesin joukkoon etikka, sinappi ja mausteet. Sekoita kastike lehtikaalisilpun joukkoon ja laita persimonilohkot ja juustokuutiot salaatin päälle. 

_____